lauantai 8. maaliskuuta 2014

Elämäni parhaat kaksi vuotta




Neiti 1-v <3
Tytön syntymäpäivä on taas esillä ja nyt tytölle tulee ikää jo kaksi vuotta. Kuluneet kaksi vuotta ja sitä edeltänyt odotusaika ovat olleet parhainta aikaa elämässäni ja ajattelinkin jakaa sen teidän kanssanne kuvien avulla. 

Kesällä 2011 huomasin kärsiväni merkillisestä alavatsakivusta, jollaista minulla ei koskaan aiemmin ollut ollut. Työsuhde-etuina kävin juttelemassa tutun lääkärin kanssa, joka teki tutkimuksia ja otatti labrakokeita. Ensimmäisissä labroissa ei näkynyt mitään ja vatsakivutkin hieman helpottivat. Noin parin viikon päästä vatsakivut kuitenkin palasivat ja aloin jo huolestua. Lääkäri tutki taas ja raskaustestikin otettiin uudelleen. No sehän olikin positiivinen. Oli suuri helpotus saada tietää, ettei minulla ollutkaan mitään sairautta vaan vatsakivut johtuivatkin mahassani asustelevasta sikiöstä. 

En niinkään kärsinyt pahoinvoinnista raskausaikana, mutta alkuraskauden aikana olisin voinut nukkua viikon yhtä soittoa. Töissäkin torkuin kaiken vapaa-ajan. Mietin monesti, eivätkö työkaverit tajunneet mitään kun minä vain nukuin, mutta kun kyseessä oli miehiä niin eipä liene yllätys, ettei heillä sytyttänyt... Hehe. 

Ensimmäinen neuvolakäynti oli joskus elokuun alussa ja elokuun lopulle varattiin ensimmäinen ultra. Emme kertoneet raskaudesta ennen ekaa ultraa kuin läheisimmille kavereilleni ja perheelle, kaljupäisen herran porukoillekin kerroimme vasta ultran jälkeen kun kaikkein riskialttein aikakin oli jo ohi. Ultra oli hieno kokemus, oli hienoa nähdä, että siellä eleli oikeasti pieni ihmisen alku. Kyynisenä ja pessimistisenä olin tietysti kolunnut mielessäni kaikki tuulimunaraskaudet ym. joten ultra toi myös tiettyä varmuutta asiaan ja teki asiasta todellisempaa ja konkreettisempaa. 

Raskaus eteni normaalisti töissä käyden ja viimeisiä kursseja koulussa suorittaen. Pieniä haasteitakin raskaus toi tullessaan, esim. leikkaussalissa intubaatioviikollani piti miettiä mihin kaikkiin saleihin voin mennä, etten saa mitään säteitä ym. osakseni ja lastenosaston työharjottelussa jouduin skippaamaan yövuoroja pahoinvoinnin takia. Lastenharkka sattui hyvään saumaan kun sain harjoitella pikkuisten pyörittelyä ja hoitoa :) 

Syyskuun lopulla kerroin töissäkin uutisen kun kävimme kirjoittamaan vakkarisopparia. Työkaverit olivat innoissaan ja tämän jälkeenpä en sitten saanutkaan enää tehdä suunnilleen mitään. Normaalien neuvolakäyntien lisäksi kävin välillä synnytyspelkokeskusteluissa kätilön kanssa äitiyspolilla. 

Lokakuussa kävin kaverini kanssa Milanossa reissussa. Marraskuulla vihdoin oli toinen ultra ja vauvelin sukupuolikin selvisi. Tyttöhän siellä köllötteli <3

Alkuraskauden aikana mieleni ei tehnyt syödä oikein mitään ja toisen kolmanneksen aikana olisin voinut mässätä melkein mitä tahansa. Liha etoi jostain syystä tosi paljon ja töissä olikin tuskaa kun työkaveri paistoi kanaa pannulla, oli pakko lähteä hajua karkuun. Loppuvaiheesta vedin hulluna eräitä tiettyjä kirsikkatomaatteja ja näkkäriä! NAM. Nykyään näkkäri ei maistu millekään eikä ne tomaatitkaan kyllä niin kummoisia ole. 


Nyyti äitiyspakkausta tutkimassa 9.1.2012
Äitiysloma alkoi helmikuun alussa ja töissä oli tarkoitus olla loppuun asti. Joulukuun alussa alkoi kuitenkin ensimmäiset huonommat olot ja tuttu lääkäri tuikkasi minut viikoksi sairaslomalle. Tammikuun puolessa välissä jouduin sitten jäämään kotiin huilimaan kun verenpaineet keikkuivat vähän korkealla ja olo oli tosi huono. 

Helmikuun puolessa välissä tehtiin vihdoin päätös, että minut leikataan ja sektiopäivä lyötiin lukkoon. 8.3.2012 merkattiin kalenteriin ja siitä se mukava raskausaika sitten alkoikin muutamaksi viikoksi ilman pelkoa takaraivossa. 


7.3.2012.
Edellisenä iltana alkoi oikeasti jännittää. Heräsimme leikkausaamuna kellonsoittoon ennen kuutta. Oli kirpeä pakkasaamu ja oli vielä melko pimeää. Pakkasta oli jotain -13 astetta. Ajoimme sairaalalle ja menimme synnyttäneiden vuodeosastolle, jossa minun piti olla valmisteluita varten puoli seitsemältä. Sairaalakuteet ylle, tippa kämmeneen ja sitä rataa. 

Puoli kahdeksan tienoilla minua lähdettiin viemään leikkuriin. Oli hassua olla potilaana. Leikkurissa anestesiahoitajaksi sattuikin entinen ohjaajani! Minulle sattui tuttu anestesialääkäri ja leikkaava lääkärikin oli tuttu yksityiseltä puolelta. Ajattelin, että spinaalipuudutuksen laitto sattuisi kauheasti, mutta itseasiassa sen laitto ei edes tuntunut, tipan laitto koski paljon enemmän. Puudutteen laiton jälkeen minun verenpaineet laskivat jonkin verran ja tuli hiukka huono olo, mutta muuten kaikki meni hyvin. 

Minua leikkasi erikoistuva lääkäri ja hänen apunaan oli vanha konkari. Tunne oli hassu kun ei sattunut, mutta tuntui kuitenkin, että joku touhuili vatsallani jotain. Tyttö ei meinannut haluta tulla maailmaan ollenkaan. Vanhempi lääkäri kokeili vielä yhtä kikkakolmostaan ja sillä keinolla tyttö sitten saatiinkin ulos. Tajusin, että vauva on ulkona kun alkoi kuulua imun ääntä kun he imivät lapsivesiä pois. Näin pienen kippuraisen hahmon anestesiakaaren yläpuolella ja tyttö vietiin seinän vieressä olevalle virvoittelupöydälle. Se avasi silmät ja katseli minuun päin. Sen tukka oli limainen ja märkä ja kiharainen ja sen pienet tummat silmät tuijottivat minuun. Harvoin menen hiljaiseksi, mutta sillä hetkellä en osannut puhua tai tehdä mitään muutakaan kuin tuijottaa pikkuvauvaa. Kätilö kapaloi vauvan ja toi sen minulle nähtäväksi. Se oli mielettömän pieni! Tyttö näytti aivan kaljupäiseltä herralta, jolla oli Pelle Hermannin tukka. Maailman hienoin fiilis.

Minun maha piti tietysti kuroa umpeenkin ja tyttö meni yläkertaan punnittavaksi ja putsattavaksi. Isi odotti yläkerrassa. Minä köllöttelin heräämössä parisen tuntia. Oli jännittävää lähteä osastolle kun tiesin, että siellä minua odottaa jotain huippua :)

Sairalaassa olo meni mukavasti ja pääsimme onneksi kotiin jo kolmen yön jälkeen. Ensimmäinen päivä ja yö olivat hankalat kun mahaa koski, mutta pääsin jo seuraavana aamuna ylös Oxanestin voimin. Ja kuka malttaa lahnottaa pitkällään kun 

pieni tyttö tuhisee vieressä. Tyttö nukkui yönsä tosi hyvin sairaalassakin, mutta huonetoverin vauva valvotti. Viimeisen illan sain olla tytön kanssa kaksistaan huoneessamme, mutta viimeisenä aamuna viiden aikoihin sain huoneeseen uuden huonetoverin, joka selitti synnytystään hyvin yksityiskohtaisesti ja kovaäänisesti puhelimessa niin, että meinasin oksentaa.  Onneksi pääsimme samana päivänä kotiin. 




Kaljupäisen herran varpajaiset olivat hiukan venyneet, joten turaukko ei pystynyt itse ajamaan ilman pelkoa kortin menetyksestä. Niinpä äitini tuli yhdessä herran kanssa hakemaan meitä iltapäivällä, heh. Kotona kissat tutkivat tulokasta ihmeissään. Tyttö nukkui yönsä todella hyvin, mutta häntä piti herätellä syöttämään kolmen tunnin välein kun tytsyn paino oli alle kolme kiloa. Nopeasti paino lähtikin nousemaan ja yöunetkin tasaantuivat. 

Päivät menivät aikalailla kaikkea pientä puuhastellessa. Tyttö nukkui paljon meidän sylissä, yleensä päivisin hän nukkui aina jommankumman sylissä sohvalla. Vieraita kävi paljon katsomassa pientä tulokasta. Kaljupäinen herra oli tuolloin työttömänä, joten olimme molemmat kotona. Äitini kävi välillä hoitamassa neitiä, että saimme nukkua koko yön kunnolla. 














Ristiäiset olivat huhtikuun puolessa välissä. Neidon kastoi Lappeenrannan seurakunnan silloinen kirkkoherra Juha Tiihonen. Kummeina olivat kaljupäisen herran veli ja minun paras kaverini. Ristiäiset pidettiin meillä kotona. Toisen kummin poikaystävä kuvasi ristiäiset ja kuvat olivatkin aivan mielettömän hyviä! Nimen olin keksinyt joskus monta monta vuotta sitten ja muutamasta vaihtoehdosta kaljupäinen herra valitsi nimen. En itse olisi osannut päättää kolmesta vaihtoehdosta. Yksi nimivaihtoehtohan oli Akka Gerthrud, mutta sen nimen kohdalla ei ollut vaikeuksia päättää, tulisiko tuo nimi tytöllemme...


Kuvaaja Anssi Saviluoto.
Kuvaaja Anssi Saviluoto.





Kaljupäinen herra pääsi töihin huhtikuun lopulla. Tyttö nukkui yönsä hyvin ja oli muutenkin kiltti, ei itkenyt muuta kuin nälkäänsä. Aloin itsekin päästä liikkeelle paremmin mahani kanssa ja kävimmekin vaunulenkeillä. Äitiyslomalla oli niiiiiin siistiä olla kun sai vain chillailla kotona tytön kanssa :) Oli hauska seurata - ja on edelleen - kun tytsy oppii joka päivä jotain uutta :) 






Lapsenvahdit.

Ekana kesänä kävimme Joutsenon Korpikeitaalla katselemassa eläimiä ja Korkeasaaressa. Kesä oli suhteellisen lämmin. Olimme paljon kotona tytön kanssa, mutta ajelimme myös paljon ympäriinsä. Kävimme mm. Mikkelissä, Lahdessa ja Puumalassa.

Syksyä kohti tihensimme lenkkeilytahtia ja kun tyttö ei enää viihtynyt vaunuissa, löysimme Kotkasta sopivan istuinosan vaunujen runkoon ja lenkkeily helpottui kun tyttö viihtyi taas kyydissä. Olihan se tietty kivempaa katsella maisemia pystymmästä asennosta kuin pitkällään vaunukopan uumenissa. 









Tyttö on viihtynyt autossa aina tosi hyvin, joten tytön kanssa reissaaminen on ollut helppoa. 





Isomummo ja Silja. 
Telkkaria katsomassa.
Katsomassa Kärnäkosken lampaita.


Mikkeli.
Kenkävero.











Tyttö alkoi pikkuhiljaa syödä soseita reilun kolmen kuukauden iässä. Neiti istuskeli puolen vuoden ikäisenä ja harjoitteli kovaa vauhtia kontilleen nousua. Neiti ei ryöminyt missään vaiheessa vaan kieri paikasta toiseen kuin tynnyri - tosin vain toiseen suuntaan - ja seitsemän kuukauden iässä tyttö rupesikin konttaamaan. Samoja aikoja neiti alkoi nousta myös seisomaan tukea vasten. Eikä mennyt kauaa kun hän oppikin kävelemään. Tyttö käveli sujuvasti jo vajaan yhdeksän kuukauden iässä.






Seisoskelua.

Neiti ja isin prätkä.
Rattaiden uutta istuinta testaamassa.

Artun kanssa <3


6kk :)

Muumeja katsomassa. Liekö hattu osuu päähän...



Ekaa järkkärikuvaa. 


Ensilumi lokakuussa 2012.


Pieni nuhanenä.




















Äitiysloma hujahti ohi aaaaivan liian nopeasti ja kohta huomasinkin, että oli jo joulu. Ensimmäinen joulu oli odotettu. Joulu ei ollut tuntunut enää juuri miltään pitkään aikaan, mutta nyt lapsi toi joululle aivan uudenlaisen merkityksen. Joulupukkikin tuli käymään. Mummi tuli meille jouluaattona ja kävipä enokin vaimonsa kanssa. Kävimme aattona iltapäivällä myös toisen mummon ja ukin luona ja hautausmaalla. Uutena vuotena kaljupäinen herra oli töissä ja me kävimme tytön kanssa äidin luona saunomassa. Seuraavana päivänä minä sitten aloitinkin työt. 












Tyttö aloitti päivähoidon tammikuussa 2013. Hoidossa kaikki on mennyt alusta asti hyvin, välillä on ollut känkkäränkkäaamuja ja neiti on jäänyt mököttämään tai itkemään hoitoon. Aluksi hoitoon jäänti sujui hyvin, mutta muutaman viikon jälkeen tuli ennustettua takapakkia kun tyttö alkoi osoittaa mieltään kun hänet jätetään hoitoon ja äiti häviää. Protestivaihe ei onneksi kestänyt kauaa ja tytsy hiffasi, että hoidossahan on sitäpaitsi kivaa. Tammi- ja helmikuun ajan tein puolitettua työaikaa tytön hoitojen takia, mutta maaliskuun alusta aloin tehdä normaalia työrytmiä kun työnantajamme ja työaikamme vaihtuivat. 

Huligaani kärryvarkaissa.

Neidin ensimmäinen rairuoho.
Kevät hujahti nopeasti töiden ja hoidon merkeissä. Tyttö alkoi jutella sanoja ja kävely muuttui juoksuksi. Omaa tahtoa rupesi löytymään ja hampaita alkoi ilmestyä suuhun hyvää vauhtia :) 


Pääsiäinen 2013.
HopLopissa kummipoikani kanssa.
Leskenlehtijahdissa.





Kesällä 2013 kävimme Siikalahdella katsomassa lintuja, kävimme muutaman kerran uimassa ja neidin kesän kruunasi ehdottomasti ensimmäinen reissumme Naantaliin Muumimaailmaan :) Kävimme myös Korkeasaaressa ja Joutsenon Kotieläinmetsässä sekä Mikkelissä Kenkäverossa. Uutena puuhasteluna kesäämme tulikin veneily kun isi vaihtoi moottoripyöränsä veneeseen. Tyttö oli innoissaan! Myös uiminen tuli uutena kuvioihin ja neidistä kehkeytyikin varsinainen vesipeto.



Rossossa.
Kiteen eläinpuistossa kesäkuussa 2013. Tyttö huusi villasiat nähdessään "isi!" :D
Kärnäkosken lampaita katsomassa.

Mustikan syönnissä.


Uusi Muumi Kenkäverossa.




Loppukesästä kävimme paljon yhdessä poimimassa mustikoita ja myöhemmin sieniäkin. En tosin meinannut ehtiä kerätä mustikoita ämpäriin asti kun tyttö söi sellaisella vauhdilla varpuja tyhjiksi. 


Syyskuun olinkin kotona ja puuhastelimme neidin kanssa kaikkea. Olimme muutaman yön mummin kotipaikalla ja kävimme sienestämässä samoissa metsissä, joissa olin itsekin pienenä sienestänyt. Bongasimme sienireissullamme parit karhunläjätkin, joten vähän jännitystäkin oli metsäretkessä. Lokakuussa aloitin työt Lappeenrannassa ja neidinkin hoitopäivät lyhenivät ainakin aamusta kun ei tarvinnut enää mennä hoitoon kuuden aikaan. 

Pieni sienestäjä kantarellipaikalla.




Hieno lady.

Päiväkodin joulujuhlassa.

Toisesta joulustaan tytsy jo ymmärsi enemmän ja Pukkia odoteltiinkin jo kovasti. Jouluvalmisteluihin tyttö osallistui innolla leipomalla äidin kanssa "pippuja" ja kuusta koristelemalla. 

Pukki oli kuulemma kiva ja vieläkin tytölle välillä juolahtaa mieleen "pukki lahjoja!" Varsinkin näin syntymäpäivän tienoilla kun on ollut puhetta lahjoista. Ei taida vain pukki tuoda niitä lahjoja syntymäpäivänä... 













Eläimet ovat neidille tärkeitä ja tunne tuntuu olevan molemminpuoleinen... Kissat etsivät tyttöä, mikäli hän ei ole kotona ja antavat tytön vanuttaa itseään miten lystäävät. Pikkukissa osoitti mieltään neidin syntymän jälkeen mm. sontimalla tytön sänkyyn kerran ja tutteja Nyyti on tuhonnut valehtelematta useamman kuin kymmenen. Kissojen syöttäminen on neidin puuhaa ja tyttö on pollea kun saa auttaa :)
Nyyti leikkii tytön kanssa mielellään ja yleensä aina kun leikimme jotain, pikkukissa istuu vieressä vahtimassa leikkejämme.


Nyytin kanssa.




Tarinaa tytöltä tulee paljon ja kovin touhukas ja reipas neiti  onkin. Hän matkii kovasti ja selittää tosi pikkuvanhasti kaikkea. Tyttö tykkää puuhailla kovasti yhdessä asioita ja hän saakin osallistua kotitöihin, esimerkiksi pyyhkimällä pölyjä ja imuroimalla. 

Tarinat alkavat olla sellaisia, että välillä saa vähän hävetäkin. Muutama päivä sitten juttelimme siitä, että äiti ajaa autolla kovaa ja isi on kuulemma etana. No, lapsen suustahan se totuus tulee. Kaupassa on koettu monet nolot hetket kun tyttö huusi kassoilla hälytinporttien huutaessa "varas kiinni, varas kiinni!" tai kun hän arvosteli erään vaatekaupan miesten puserovalikoimaa. 






Viimeiset reilut pari vuotta ovat olleet ihan huippuja oman pienen puuhastelijan värittäessä arkeamme - ja päivääkään en kyllä vaihtaisi pois! Vauva-aika oli ihan huippua, mutta nyt tytön kanssa on helpompi tehdä asioita yhdessä ja on upeaa huomata kun tyttö oppii joka päivä jotain uutta. Parhaat asiat tapahtuvat ihan oikeasti silloin kun niitä ei suunnittele! <3






<3

3 kommenttia:

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)