sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pellavasydän


Tänään olikin koko perheen vapaapäivä. Olemme möllötelleet melkeinpä koko päivän kotosalla. Juniorin kanssa leikittiin aamupäivällä ulkona ja kävin itsekseni kaupassa ja ostamassa vanua Kodinykkösestä. Veljeni perheineen kävi meillä kylässä ja neiti ei olisi serkkupoikaa tahtonut päästää pois. 




Sain ikkunan eilen illalla paikoilleen <3 Iiiiiihanan täydellinen ruutu! Yksi pääty täytyy vielä maalata kun on tummanruskea, mutta muuten ikkuna on juuri passeli. 



Ompelua..
Tein eilen illalla huvikseni kirppikseltä ostamistani pellavapyyhkeistä kyhäelmän - ja siitähän tulikin ihan hieno. En olisi uskonut, omat ompelijantaidot kun ei ole mitkään maailman loistavimmat :D Neulalla tökin enemmän yleensä sormeeni kuin kankaaseen, ompelen omia vaatteitani käsitöihin kiinni ja tikit näyttävät lähinnä samalta kuin Pikku-Myyllä heidän kunnostaessa leijaa... 



Piirsin kankaalle sydämen, jonka tein tuplana. Leikkasin ja ompelin palaset yhteen. Jätin täyttöaukon, jonka kautta käänsin sydämen oikein päin. Täytin sydämen vanulla ja ompelin kiinni. Virkkasin ketjusilmukoilla ripustuslenkin, jonka ompelin sydämeen. 


Täytteitä vailla.
Assistentti

Valmis pellavasydän.
Pellavasydämestä tuli oikean muotoinen ja sydämen näköinen. Ihan hienohan siitä tuli :) Sydän pääsi paikoilleen tikkaisiin :)


Sydän paikallaan :)






<3
Aloitin tänään kyhäilemään myös toista pellavatyötä, katsotaan saanko sen huomenna valmiiksi. Päivittelen sitten tänne, jahka valmistuu :) Autonhakusuunnitelmat muuttuivat vaihteeksi ja lähdemmekin vasta huomenna hakemaan autoa Helsingistä. Siinähän ne nämä vapaat taas menivätkin. 


Täytyy hankkia suuremmat sukat, että mahtuu sukanvarteen rahat...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)