lauantai 14. kesäkuuta 2014

Hyvää ruokaa ja Arabiaa

Eilinen vapaapäivä meni kotihommia tehdessä ja kauppa-asioita hoitaessa sekä ilalla koulutuksessa. Kävin ostamassa fillariin uudet kumit, jotka kaljupäinen herra tänään asensi paikoilleen. Värkkäsin tytön leikkinurkan hyllyyn verhon, jotta lelukaaos saadaan piiloon. Ruuvasin verhotangon hyllyyn ja ompelin Ristiinan kirppikseltä ostamastani pitsireunaisesta lakanasta sopivankokoisen verhon. Tadaa! Aika hyvä vaikka itse sanonkin. Käytössä jo tosin rypistynyt, kuten kuvasta näkyy...

Eilen haimme myös postista tyynynpäälliset, joista pari olin tilannut jo ajat sitten. Sohvamme piristyi kummasti uusista valkeista tyynynpäällisistä, kuten myös makkari. Otan parempia kuvia jahka ehdin. 



Tänään vuorossa oli vilkas vapaapäivä kun kummipoika perheineen tuli kylään. Kyhäsin lounaan ja tällä kertaa en onnistunut polttamaan edes perunoita pohjaan... Menuseen kuuluivat vihreä salaatti, kreikkalainen salaatti, uudet perunat, munakastike, lihapullat, uunilohi sekä jälkkärinä pannacotta mustikoiden kera. Nam. Pöytäpinta-ala alkoi vain loppua kesken kun ruokailijoita oli neljä aikuista ja kaksi lasta. 

Lohifileet leikkasin itse ja ihan hyväthän niistä tuli tällä kertaa. Viimeksi kun tein graavilohta, johon leikkasin itse fileet, minulla ei ollut fileerausveistä ja jälkikin oli kyllä sen mukaista... Kunnon välineistö on kaiken aa ja oo!










Kävimme kaverin ja hänen miehensä kanssa myös kirppiksellä kaljupäisen herran päivystäessä kotona neitokaisen ja kummipojan kanssa. Löysin kirppikseltä edullisesti Arabian Kauris-sarjan kermakon ja sokerikon (8,50€/kpl). Ei huono! Todellakin lähtivät kotiin. Sokerikosta vain puuttuu kansi, yllätys sinänsä. Mutta hienot jokatapauksessa. Löysin myös emalisen valkean lävikön, jota kyttäsin jo aiemmin. 


Ystäväperheemme vierailun jälkeen kävimme anoppilassa korjaamassa pyörää. Kaljupäinen herra myös pesi fillarin ja nyt se olisi ajamista vaille valmis tulemaan kotiin anoppilasta :) Tuunailin mummoltani saatua perunalaatikkoa korjailemalla rikkinäisiä lautoja ja vaihtamalla uusia tilalle. Appiukko tarjosi auttavan kätensä ja päätimpurina toimi lopulta kuitenkin kaljupäinen herra. Hioin kuitenkin laatikon itse ja voi jösses sitä sonnan määrää, mikä laatikosta irtosi hionnalla... Laatikko vaihtoi käytännössä väriään. Nyt vain maalia päälle ja etsimään sopivaa ikkunaa oveksi. Ja pitäisihän siihen ne hyllytkin tehdä. Tai mitä ikinä nyt keksinkään. 

Huomenna taas töihin ja maanantai on kiirettä täynnä. Tiistaina Audin nokka suuntaa kohti Tallinnaa ja kahdenkeskinen miniloma isukin kanssa alkaa :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)