torstai 12. kesäkuuta 2014

Sisustusbuumi. Taas.



Talvenselän taittuessa kevättä kohti sisustuksemme sai pienen ripauksen värejä tulevan kevään kunniaksi. Nyt kun kesäinen luonto on parhaimmillaan ja tulvii värejä, sisustus päivittyi takaisin vaaleammaksi ja nuo pienet väripilkut saivat väistyä. Syyllisenä tähän sisustusmylläykseen oli tällä kertaa keittiön uusi hylly, josta kerroinkin edellisessä tekstissä. 




Tuliniekan mansikkakynttilä.

Innostuin muutenkin karsimaan tavaroita melko rankalla kädellä. Vaikka olenkin mieltynyt maalaisromanttiseen sisustustyyliin, pidän silti skandinaavisesta selkeydestä, enkä halua, että joka paikka on täynnä rojua. Koska uusia tulokkaita kotiin on tullut viime aikoina jonkin verran ja sisustustavarammekin ovat viimeisen vuoden kuluessa vaihtuneet lähes täysin, on entisistä roinistakin päästävä eroon. Osan myin jo kirpputorilla ja lisää vain löytyy. Syksyllä on taas vuokrattava pöytä... Tällä kertaa oli muuten ensimmäinen kerta koskaan kun yksikään tavara ei ollut hävinnyt kirppikseltä, vaan kaikki oli oikeasti ostettu tai palautuivat minulle kun tyhjensin pöydän! Hyvä hyvä.


Keittiön hylly.


Keittiön uutta sisustusta + kissa... 


Eilinen työvuoro olikin hieman tynkä kun tyttö oli kuumeessa, joten menin töihin vasta illalla kun isi tuli kotiin. Pääsin aamulla vapaille ja lähdimmekin ajamaan äidin ja tytön kanssa Savitaipaleelle. Kävimme Pitäjänpuodissa, joka myy paikallisia käsitöitä ja koruja. Itselle ei puodista löytynyt mitään kiinnostavaa ja menimmekin Tuliniekkaan, joka ei petä koskaan. Löysin edullisesti suloisen sinkkiämpäri-seinähässäkän, joka päätyi olohuoneemme seinälle. En tosin vielä tiedä, mitä ämpäreihin laitan. Eiköhän siihen jotain keksitä :) 

Kävimme Savitaipaleella syömässä ravintola Sahramissa järkyttävän hyvää ruokaa! NAM! Voin vain suositella kaikille. Lounas maksaa arkena 10,50€/naamari ja ruokaa on monenlaista ja kaikki on mielettömän hyvää ja maukasta. Lähdimme syönnin jälkeen ajelemaan Ristiinaan. 


Seuraavana vuorossa olikin Sisustusputiikki Wanha Martta, jossa oli huone pullollaan toinen toistaan ihanampia GreenGaten tuotteita. Valinnanvaikeushan siinä tietenkin tuli, mutta kyllä meille pari kuppia tarttui matkaan ja kulho. 




Tämän päivän GreenGate löydöt :)


Kävimme myös Inkerin ystävien kirpputorilla. Tällä erää matkaan tarttui itselle vanha valkea kynttilänjalka sekä valkoinen pitsireunainen lakana, josta kyhään verhot tytsyn leikkinurkkauksen hyllyyn, jotta nurkkaus siistiytyisi ja lelut jäisivät piiloon avohyllyillä. 

Kävimme vielä Mikkelissäkin kirpputorilla. Mikkelin kirppikseltä bongasin itselle valkean pannualusen (3€), Arabian vanhan sokerikon (4,50€) sekä vanhan lasipullon keittiöön itse tuunaamaani puulaatikkoon, josta pullot päätyivät uuteen hyllyyn. Olen todella tyytyväinen hyllyyn! Hyllyssä GreenGaten mukit pääsevät oikeuksiinsa. 

Huomenna kotihommia!

Arabian sokerikko.

Makkarin vanhaa ikkunaa.

DIY-naulakko pääsi makkariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)