sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Vapaa viikonloppu


Raivasin eilen aamulla kaappeja ja lisää roinaa löytyi kirppikselle. Kirppispöydästä oli mennytkin tavaraa melko mukavasti (toivottavasti ihan myytyjä, eikä toisiin pöytiin/toisten taskuihin päätyneitä). Pikaisen kirppiskäynnin jälkeen siivosin. Siivouksen jälkeen lähdimme leikkipuistoon. Aurinko paistoi - ja auringossa tarkeni suunnilleen, mutta muuten sää oli kyllä todella vilakka. Olimme käyneet tytön kanssa samaisessa leikkipuistossa pari viikkoa aiemmin ja tuolloin rannalla oli komea ruska. Nyt puunlehdet olivat jo miltei täysin pudonneet. 



Bongasimme sorsaparvenkin. Sorsat uiskentelivat lähemmäs uteliaina kurkkimaan, olisiko meillä mitään apetta, mutta pettymyksekseen joutuivat huomaamaan, että tyhjin käsinhän me olimme. Tyttöä harmitti kovasti, kun meillä ei ollut niille leipää.









Illalla maalasimme tytön kanssa mysteerilaatikkoamme ja leivoin broileri-vuohenjuustopiirakan ja tein piiiiitkästä aikaa paholaisenhilloa! En ole tehnyt paholaisenhilloa varmaan pariin vuoteen ja nyt kun sitä pitkästä aikaa tuli syötyä, ihmettelin vain miksi en ole tuota herkkua tehnyt pitkilleen.





Tänään vuorossa oli kauan odotettu Muumit Rivieralla-leffa. Tyttö pääsi ekaa kertaa "lehvateatteriin" ja ihmeen hyvin malttoikin istua ja katsoa koko "lehvan" :) 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)