sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Keittiötä



Keittiövaa'an tulon myötä keittiöntavarat menivät tietysti uusiksi. Järjestys keittiössä on pysynyt jo jonkin aikaa samana, joten mylläyksen aikahan olisi jo muutenkin käsillä...

Mylläsin tavaroita parin päivän ajan, kunnes ne lopulta asettuivat jotenkin uomiinsa - tai ainakin osa niistä - ja ainakin hetkeksi. Olen astiafriikki ja on sääli pitää kaikkia kauniita astioita kaapinkätköissä, joten haaveilin saavani vaikka Greengaten käyttöastioita esille. Nykyisessä keittiössämme kaapit ovat umpinaiset ja tämähän toki vaikeuttaa astioiden näkyvyyttä. Korjataan tämä sitten ikiomassa keittiössä. 

Perunalaatikosta tekemäni hylly on viime aikoina näyttänyt melko mitäänsanomattomalta ja ollut lähinnä säilytyskalusteena (mm. kaljupäisen herran minulle Tallinnasta tuomille valkkareille) eikä niinkään esteettisenä kokonaisuutena. Niinpä päätinkin laittaa vaa'an sen päälle. Koska retrovaaka on maalaisromanttishenkinen, pottulaatikko ja Greengatet sopivat sen kanssa kuin nakutettu. Niinpä laitoinkin kaikki pastellisävyiset lattekuppimme ja muut käyttöastiat esille hyllyyn. Tykkään kovasti. 

Viime aikoina astiavarastomme on kasvanut Iittalan Essence-viinilaseilla ja skumppalaseilla, mustavalkoisilla Taika-kahvikupeilla ja Porvoosta ostin yhden uuden Greengaten lattemukin. Kirkasta kastehelmeä on hankittu lisää ja vanhoja astioita on toki myyty alta pois. Kuitenkin aina löytyy joku kippo tai kuppi minkä voisi ostaa, onko tuttua?




Tämä päivä - tai vuorokausi - menee töissä taistellen flunssaa vastaan. Huomenna lähdemme ajamaan Lappiin. Toivotaan, että lenssu ei tästä pahene, koska en todellakaan jätä tunturireissua välistä!  Päivittelen reissusta Instan ja Facebookin puolella sen, mitä kuuluvuudet antavat periksi. Blogin puolella palailen reissusta rähjääntyneenä loppuviikosta - toivottavasti monta uutta kokemusta rikkaampana ja kameran muistikortti täynnä upeita luontokuvia! Mukavaa uutta viikkoa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)