lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kesälomareissussa: Eläinpuisto


Haimme juhannussunnuntaina tytsykän kotiin juhannuksenvietosta. Tyttö vietti juhannusta mummin kanssa eräällä vuokramökillä Pohjois-Karjalan kätköissä. Entisillä kotikulmilla tulee käytyä lähinnä vain moikkaamassa kummipoikaa perheineen. Jonkin verran olemme viettäneet aikaa myös äitini lapsuudenkodissa, joka on nykyään tätini kesäpaikkana. Heinäkuussa pitäisi taas lähteä muutamaksi päiväksi tädin kesäpaikalle. Samalla reissulla voisi käydä Savonlinnassa pitkästä aikaa - moikkaamassa niitä entisiä kotikulmia.


Sunnuntaina oli lähes hellettä ja olisi houkuttanut kovasti jäädä mökille itsekin. Emme kuitenkaan raaskineet jäädä kun minunkin kesäloma veteli viimeisiään ja kotona oli yhtä ja toista puuhaa. Mökki oli Kesälahden ja Kiteen välimaastossa Pyhäjärven rannalla. Vastarannalle jäi ukkini mökki, jossa tuli vietettyä hyyyvin paljon aikaa joskus. 

Lähdimme käymään Pajarin hovissa. Nykyään kompleksista löytyy tanssipaviljonki, vesipuisto ja eläinpuisto. Eläinpuistossa on tullut vierailtua kerran jos toisenkin ja tytönkin kanssa olemme siellä jo kerran käyneet parisen vuotta sitten. Ensimmäisen kerran olen käynyt eläinpuistossa vuonna 95 - eli kaksikymmentä vuotta sitten! Tyttö otti oman kameransa mukaan ja kuvaili innoissaan eläimiä. Äitinsä tyttö :)


Valkohäntäpeura oli yhtä hupsu kuin ennenkin ja tälläkin erää se nuoli kättäni innoissaan. En tosin tiedä, mitä multaa se oli syönyt (sovitaan, että se oli multaa...) kun käsi jäi mukavan likaiseksi kyynärvartta myöten :D Oli mielenkiintoista koittaa kuvata loppumatka, kun toinen käsi oli yltäpäältä kauriin kuolassa. No, itsepä annoin sen nuoleskella. Hurmaava heppu.

Aiemmalla reissulla sain paljon hyviä kuvia eläimistä, joten en tällä erää viitsinyt niin intensiivisesti räiskiä enää kuvia vaan keskityin itse eläimiin ja vastailemaan toki tuhansiin kysymyksiin, joita neito esitti. Aina pitää kuitenkin kuvailla, edes vähän. Huomaan vain useasti, että olen tuijottanut koko kohteen tai nähtävyyden etsimen läpi ja paljon aikaa ja huomiota on kulunut kameran säätöjen tekemiseen, jotta sen hyvän kuvan saa aikaiseksi. Tähän lääkkeenä olisi varmasti vain se kameran jättäminen kotiin, mutta sehän ei käy :D 


Muuten eläimet olivat hyvin näkyvissä, mutta karhua emme meinanneet nähdä ollenkaan. Olimme jo lähdössä jatkamaan matkaa kun mesikämmen heräili ja hiippaili pitkässä heinikossa. Ilvekset sen sijaan olivat tyrkyllä häkin vierustalla ja iso kisu hiippaili edestakaisin odottaen ilmeisesti, että saisi meiltä jotain apetta. Onneksi meidän oma alati nälkäinen kissapeto ei ole noin iso - tai se varmaan söisi nälissään meidät :D 






Kaino.




Eläinpuistossa kierrellessä tuli vallan lämmin ja olisi itsekin tehnyt kovasti mieli pulahtaa uimaan takaisin mökille päästyä, mutta ei ollut pyyhettä eikä uikkareita mukana, joten annoin kaljupäisen herran nauttia uintireissusta yksinään. Eikä minua kyllä saakaan järveen vielä näillä lämmöillä... Katsellaan uintihommia sitten ehkä joskus heinäkuun lopulla, jos säät ja vedet ovat lämmenneet. Illemmalla lähdimme ajelemaan takaisin kotiin nauttimaan viimeisistä lomapäivistä. 





Tänään vuorossa on pakkailua, siivoamista, eväsmuonien hankkimista, kameran latausta ja vielä lisää pakkaamista. Sulloin tarvikkeita jo eilen rinkkaan ja epätoivo meinasi iskeä. En ole pakannut mitään turhaa, mutta silti neliösenttimetrit alkavat olla kulutettu repusta ja eväät vielä puuttuvat. Huomenna taasen töihin ja maanantaina sitten alkaa viikon vapaa ja lähdemme kohti Pohjoista ja Enontekiötä. Päivittelen vaellusreissusta ensi viikolla, jahka kotiudumme. 


Tivoli Seiterän kieputtelussa maanantaina :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)