tiistai 7. heinäkuuta 2015

Hetta-Pallas: Minä, kaveri ja kamera.


Rinkan sisältöä. Koska reissu oli vain parin päivän koitos, tavaraakaan ei tarvinnut mielettömiä määriä. Painoa rinkalle kertyi kymmenisen kiloa. 

Käytyämme Repovedellä vuosi sitten, aloimme kaverin kanssa kypsytellä ajatusta vaellusreissusta Lappiin. Aluksi koko juttu oli ihan läppä, mutta siitä se sitten muuttuikin ihan oikeaksi suunnitelmaksi. Kesälomia suunnitellessa pohdimme aikataulua ja saimmekin loman/vapaan yhtäaikaa järkättyä.  Ensimmäisen vaellusreissun kohteeksi valikoitui melko helposti muutamien suosittelujen jälkeen Hetta-Pallas-vaellusreitti, joka on Karhunkierroksen ohella Suomen suosituin vaellusreitti. Reitti on ensikertalaiselle sopivan mittainen ja hyvin merkitty, joten edes me tuskin onnistuisimme eksymään - ja maisemat olisivat priimaa!

Hetta-Pallas kesäreitti on noin 55 kilometriä pitkä retkeilyreitti Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Se kulkee tuntureiden yli ja laskeutuu välillä tuntureiden väliin kuruihin. Matkan varrelle jää metsäistä ja soista maisemaa, tunturikoivuja, tunturipurojen solinaa, tunturimaisemissa laiduntavia porotokkia ja aivan mielettömän upeita tunturimaisemia. Korkeiden tuntureiden laelta voi ihailla horisontissa häämöttäviä tunturijonoja silmänkantamattomiin. Pelkkää Lapin lumoa ja taikaakaan tuon reitin vaellus kahdessa päivässä ei toki ollut ja eipä perkeleiltäkään voitu välttyä viimeisiä nousuja tehdessä tappoväsyneillä jaloilla...    
Lähtöhän tapahtui maanantaiaamuna 29.6. hyvin ajetun ja valvotun työyön jälkeen Parikkalasta, josta kaveri nappasi minut kyytiin. Ajoimme kuutostietä pitkin kohti pohjoista. Joensuun Prismassa piti pysähtyä ostamaan viimeiset puuttuvat tavarat. Prismareissulla tuhraantuikin aikaa mukavasti, kun Prisma ei ollutkaan kotoprisman kokoa, vaan siitä noin kymmenen kertaa isompi... 

Matka jatkui ja maisemat alkoivat muuttua hitaasti, mutta varmasti. Eikä aikaakaan kun tulikin jo kyltti: Ranua- Lappi. Ensimmäinen porokin bongattiin Pudasjärven ja Ranuan välillä. Matkamme jatkui aina Enontekiön Hettaan asti, jossa meillä oli varattuna majoitus ensimmäiseksi yöksi. Lomakylä Paavontalo sijaitsee Ounasjärven rannalla Hetan keskustassa. Paavontalo tarjoaa majoituspalveluiden lisäksi venekuljetuksia Ounasjärven yli ja autonsiirtopalveluita - kohtuuhintaan vieläpä. Paavontalon palvelu oli loistavaa ja majoitustilat mukavat. 




Liikkeelle lähdimme tiistaiaamuna 30.6. Aamiaisen jälkeen haimme varaustuvan avaimen Tunturi-Lapin luontokeskuksesta tämän auettua ja Paavontalon emäntä vei meidät rantaan, josta eräs kyläläinen vei meidät veneellä Ounasjärven yli. Sää oli puolipilvinen ja lämmintä oli reilu kymmenisen astetta eikä juurikaan tuullut. Ennen kymmentä pääsimme aloittamaan tallaamisen lähtöpisteestämme Ounasjärven rannalta. 
Alkutaival oli melko tasaista metsämaastoa. Kelottuneissa puissa roikkui valtavasti naavaa ja hyvin tallautunut polku mutkitteli kuivassa kangasmetsässä. Välillä polku kiemurteli pienten metsälampien ja lähteiden keskellä. Tallustelimme ensimmäisen seitsemän kilometriä Pyhäkeron autiotuvalle, jossa pysähdyimme syömään eväitä. Taukopaikalla bongasimme ensimmäiset retkeilijätkin. Muutama telttaseurue oli majoittunut Pyhäkeron taukopaikalle. Eväiden syönnin ja pienen huilin jälkeen alkoi kapuaminen ylös Pyhäkeron huipulle. Nousu alkoi loivana, mutta muuttui jyrkemmäksi mitä lähempänä huippua aloimme olla. Nousu oli melko tiukka ja huilia piti välillä vedellä. 
Lakka kukkii :)








Tappava kapuaminen oli kuitenkin ylhäältä avautuvien maisemien arvoista. Tunturinlaelta näkyi Hetan kirkonkylä ja lukuisten tuntureiden jonoja. Pyhäkeron huipulla oli myös järvi, Pyhäjärvi. Järvenvesi oli todella kirkasta. Järvenrannalla oli myös vanhan matkailumajan rauniot. Paikallaolleiden retkeilijöiden kertoman mukaan maja on tuhottu Lapin sodan aikana. 


Pyhäjärveltä alkoi vielä viimeinen kipuaminen kohti Pyhäkeron korkeinta huippua, joka hipoi pilviä 700 metrin korkeudessa. Maisemat olivat huikeat. Pyhäkerolta aloimme laskeutua alemma ja matkamme jatkui kohti Sioskurua. Matkaa taivalsimme pitkän aikaa tasaisella tunturiylängöllä. Näimme ensimmäisen porotokankin. Poroja oli tokassa liki 40. 
















Pyhäkerolta Sioskuruun oli matkaa noin kahdeksan kilometriä. Söimme Sioskurun varaustuvan taukopaikalla. Tunturipuro solisi vieressä ja jopa pussikeitto maistui namilta. Paikallaan ollessa tosin tuli vilu hyvin nopeasti ja vaatekerrastoa piti lisätä tauon ajaksi. Retkikeittimellä ruuan lämmittäminen oli hidasta puuhaa, joten ehdin hyvin odotellessa kuvailla puronvarren rentukoita ja sammakoita. Pidempi tauko tuli tarpeeseen, kun yöpaikkaamme Hannukurullekin oli matkaa vielä 13 kilometriä. 



Sioskurusta lähdimme jälleen nousemaan ylöspäin kohti Siosvaaraa ja Sillavaaraa. Ohitimme Tappurin ja lukuisia muita tuntureita. Matka eteni hyvin helppokulkuisella ylängöllä. Tunturipurot solisivat ja yhdestä purosta oli pakko täyttää vesipulloakin. Vesi oli mielettömän kirkasta - ja mielettömän hyvää. 









Seuraavan huilitauon pidimme Pahakurun autiotuvalla 11 kilometrin taivaltamisen jälkeen. Pahakurulta ei ollut enää pitkä matka varaustuvalle Hannukurulle, mutta oli pakko pysähtyä huilaamaan. Sauna siinsi mielessä jo monta kilometriä sitten. Jalat alkoivat olla melko hapoilla 25 kilometrin taipaleen jälkeen. 
Pahakurulta Hannukurulle matka taittuikin erilaisissa maisemissa tunturikoivikon halki. Tunturipuro solisi ja rentukat reunustivat puroa. Lakka kukki pitkospuiden molemmin puolin. Ounastunturit alkoivat jäädä taa ja edessä avautui näkymä Pallastuntureille. Lyhyen tarpomisen jälkeen saavuimme Hannukurulle. Olimme reitin puolivälissä ja majapaikassamme. 

Pallastunturit.


Vaikken olekaan mikään maailman suurin saunafani, täytyy sanoa, että tällä erää sauna tuntui erityisen luksukselta. Sauna sijaitsi erillään varaustuvasta pienen järven rannalla. Saunavuorot oli jaettu tuntien mukaan naisille ja miehille, jotta kaikki halukkaat pääsisivät saunomaan. Sauna oli maksullinen ja olimmekin maksaneet sen jo etukäteen varaustuvan yhteydessä. Saunan voi maksaa myös kännykällä, tosin kuuluvuudet Hannukurulla olivat surkeat ainakin DNA:lla ja jopa Sonerallakin. Tuntureilla sain monesti jopa 3G:n toimimaan, mutta kuruihin laskeuduttua kuuluvuudet hävisivät tuntureiden varjostaessa. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, että DNA kuului niinkin hyvin kansallispuiston alueella. Jossain vaiheessa tosin luurini haki Ruotsin verkon, koska se toimi paremmin... Olin työkaverin suosituksesta ladannut luuriin Mapitare-karttaohjelman, joka toimisi ilman nettiyhteyttä. Kartta paikansi GPS:n kautta ja olikin mainio! Myöskään akkua ei kulunut niin paljoa, kun kartta ei tarvinnut nettiyhteyttä paikannukseen ja lataamiseen. Voin todellakin suositella!

Varaustuvalla oli kaksi eri puolta, Hanna ja Hannu, joissa molemmissa oli 12 vuodepaikkaa. Kerrossängyissä oli patjat, peitot ja tyynyt, joten pelkällä makuupussilla pärjäsi hyvin.  Varaustuvassa oli kamina ja kaasuliesi. Hannukurulla oli myös kaivo. Varaustuvassa ei majoittunut muita, mutta muutama telttaseurue tuvalla majoittui.  Saunomisen ja syömisen jälkeen aloimmekin olla aika valmista kauraa unille. Olin niin puhki, että kamerakin päätyi levolle, joten kuvia taukopaikalta ei juurikaan tullut otettua. Yöllä satoi vettä ja aamuyöstä havahduin itikan ininään, auringonsäteisiin ja tietenkin kaverin jäätävään kuorsaukseen. 


Keskiviikkoaamuna heräsimme seiskan aikaan. Aamupuurot naamariin, vesipullot täyteen ja rinkka selkään. Jalat eivät olleet niin jumissa kuin mitä oletin, mutta hartiat huusivat hoosiannaa. Rinkka ei ollut täysin sopivan kokoinen, joten se jäi roikkumaan kiristyksistä huolimatta ja kävi hartioihin. Seuraavalle vaellukselle ostoslistalla onkin uusi rinkka - paremmin säädettävä ja tietenkin tilavuudeltaan isompi. 

Muutaman sadan metrin jälkeen jalatkin jo vähän vetreytyivät ja kävely onnistui normaalisti, emmekä näyttäneet enää könkkääviltä vanhuksilta, joiden rollaattorit ovat kadonneet. Yön sateen jäljiltä maa oli märkää. Myös tuuli oli navakampi kuin edellispäivänä, muttei onneksi mikään mahdoton. Hannukurulta matka alkoi jyrkissä ja todella kivisissä, louhikkoisissa merkeissä. Laskeuduimme Hannujoen yli ja aloimme jälleen nousta tunturiin. Tällä erää tunturi oli Suastunturi, joka oli onneksi hieman monia muita tuntureita loivempi. Rinteet olivat todella märkiä ja retkeilyreitin polkuakin pitkin virtasi vesi. 

Tuolta tultiin! Välillä oli kiva katsella kaukana siintävää polkua tuntureilla, jota pitkin olimme tallanneet. 



Suastunturilta laskeuduimme - yllättäen - kohti Suaskurua metsän siimeksessä. Metsän kätköissä oli luonnollisesti myös jokunen hyttynenkin. Hyttysiä oli kuitenkin yleisestiottaen yllättävän vähän. Itse olen tottunut Lapin reissuilla enempään huitomiseen, mutta nyt hyttyset hyökkäsivät aika paikallisesti. Keskiviikkona myös tuuli piti enimpiä önniäisiä loitolla. Olin loudannut itseni setiritsiinillä maanantai-illasta lähtien - ja tämä osoittautuikin kannattavaksi. Yleensä itikanpuremista tulee minulle rantapallon kokoisia paukamia, mutta nyt inisköjen pistot eivät edes kutisseet. 

Pysähdyimme pieneksi hetkeksi Suaskurun kodalla. Kovin kauaa taukopaikalla ei kehdannut viettää, koska saimme seuraa hyvin äkkiä... Lähdimmekin melko pikaisesti hyttysiä pakoon. Nousu Lumikerolle alkoi. Paavontalon emäntä oli jo kertonutkin, että Lumikerolle nousu on tiukkaa. Monesti ehti luulla, että jes nyt tulemme huipulle, mutta ainakin viisi kertaa jouduimme pettymään. Kumpareen takaa paljastui uusi rinne ja jälleen uusi kumpare, joka huijasi alhaalta katsottuna, että huippu jo vihdoin koittaisi. Polku ja nuoliviitat vain jatkuivat ja jatkuivat kohti pilviä. 







Kapuaminen ei tuntunut kuitenkaan niin rankalta kuin edellispäiväinen Pyhäkerolle kipuaminen, mutta huilitaukoja joutui kyllä pitämään nytkin. Kirosin hiljaa mielessäni - ja ehkä vähän ääneenkin - kun aina tunturiin kiivetessä minulla on flunssa... 

Lopulta Lumikeron huippu koitti. 660 metrin korkeudessa oli pidettävä sometauko. Lumikeron huipulta oli mahtavat maisemat. Tuntureita näkyi silmänkantamattomiin ja Ounasjoki kiemurteli auringonpaisteessa tuntureiden juurella. 









Laskeutuminen Lumikuruun.

Lumikerolta laskeuduimme Lumikuruun, jossa sijaitsee Näkkälän ja Kyrön paliskuntien esteaita. Aitaan on tehty silta ja portti, jonka kautta pääsee kulkemaan. Pian aidan jälkeen kuulin ihmeellistä ääntä ja pysähdyin ihmettelemään äänenlähdettä. Lopulta paikansin äänen tulevan maasta varpujen seasta ja siellähän olikin riekkoemo poikastensa kanssa. Emo kukerteli poikasilleen, jotka vipeltelivät puolukanvarpujen kätköissä. 


Paliskuntien välinen poroaita ja laskeutuminen Lumikuruun. 

Lähdimme jälleen nousuun Vuontiskeron länsipuolta, kivikkoista polkua pitkin kohti Montellin porokämppää. Polkua ympäröivät koivupensaat ja muutamat pienet kuuset. Vuontiskeron korkein huippu jäi (onneksi) vasemmalle. Laskeuduimme Röyninkuruun, jossa söimme Montellin taukopaikalla. Seuraamme liittyi mukava perhe paistamaan makkaraa. 





Ruokatauon jälkeen matka jatkui kohti Nammalakurua - vaihteeksi nousulla. Montellista Nammalakurulle ei ollut kuin vajaa parin kilometrin matka. Pidimme Nammalakurun taukopaikalla vain vessatauon. Tästä alkoivatkin tiukimmat viimeiset 13 kilometria kohti etelää. Viimeinen rutistus väsyneillä jaloilla oli alkamassa.  


Matka jatkui tunturikoivujen- ja kuusien suojissa. Laskeuduimme Rihmakurulle, joka oli Nammalakurulta noin kolmen kilometrin päässä. Rihmakurun kodalla täytimme juomapullot raikkaalla lähdevedellä ja huilasimme hetken. Rihmakurulla oli ensimmäinen - ja oikeastaan koko reitin ainoa - huonosti opastettu kohta. Opasteviitat sojottivat vähän mikä minnekin eikä puisia suuntanuolia näkynyt tunturikoivujen joukosta. Pääsimme kuitenkin polulle ja niinpä alkoikin jäätävä nousu Rihmakurunvaarojen kautta kohti Taivaskeron (807m) ja Pyhäkeron välistä satulaa. Polulta löytyi myös litistynyt, tallautunut riekonpoikanen, jolle ylämäki oli ilmeisesti ollut liikaa...





Koko loppumatka tuntui olevan jatkuvaa nousua Taivaskeron ja Pyhäkeron väliin. Ylöspäin kipuamisesta ei tehnyt yhtään helpompaa vaikeakulkuinen rakka. Ihanassa hiljaisuudessa taisi kuulua tässä vaiheessa muutama perkelekin. Näimme rinteillä poroja ja Taivaskeron itäpuolelle jäävä Pyhäkuru oli vaikuttava näky jyrkkine seinämineen. 




Askel alkoi painaa sen verran, että oli pakko lepäillä vähän väliä. Kumpare toisensa jälkeen polku vain kohosi ylöspäin. Lopulta kuitenkin olimme 740m:n korkeudessa korkeiden huippujen välissä.








Voiton puolella!
Lopultakin alkoi jäätävä lasku kohti Pallaksen luontokeskusta. Viimeiset pari kilometriä olivat harvinaisen pitkiä, kun määränpää (luontokeskus) jo näkyi. 
Kello 18.57 olimme vihdoin perillä Pallaksen luontokeskuksen pihassa. Pihassa tojotti kolme poroa meitä vastaanottamassa. En uskaltanut istua mihinkään, koska en varmaan olisi päässyt enää ylös. Takana oli 55 kilometriä, 34 tuntia, noin 78000 askelta, korkeita nousuja, polvia vihlovia laskuja, lukuisia itikanpistoja, yli 600 kuvaa, komeita maisemia, nolla rakkoa ja tärkeimpänä - roppakaupalla hyvää mieltä! 

Vastaanottokomitea Pallaksen luontokeskuksen pihassa. 

4 kommenttia:

  1. Uskomattoman ihania kuvia, hieno kertomus.

    VastaaPoista
  2. Pieniä huomioita mitä itsellä tarttui on kengät, tuollaiseen maastoon ottaisin kengät mitkä tulee vähän nilkkaakin :)
    Isompi rinkka = enemmän painoa ja päivän / kahden retkelle ei kummosta rinkkaa tarvita. Oikeanpainen pussieväs ei paljoa paina ja mahtuupa mukaan sitten vaikka jopa yhdet saunajuomat :)
    Suosittelen usemman päivän reissuille tutustumaan UKK:n puistoon missä riittää varmasti reittejä ihan joka lähtöön ja yöpaikatkin on sopivien matkojen päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, UKK-puistoa on suositellut moni muukin ja ehkäpä sinne vielä jonain päivänä pääseekin :) Nuo minun kengät eivät olisi tulleet kysymykseenkään, ellei minulla olisi ollut omia tukipohjallisia, kun nuo töppöset oli melko pehmoiset noihin olosuhteisiin :) Reppu oli tälle keikalle sopiva tilavuudeltaan, mutta useamman päivän tavaroista sen saumat olisivat varmasti pettäneet :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)