keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Matkalla omaan kotiin - vihdoin perillä


Tänään vihdoin tehtiin kaupat ikiomasta kodista. 

Oman kodin metsästys ja hankinta ei ole ollut todellakaan mikään helppo - saati hetken mielijohteesta tai nopeasti tehty päätös. Monta mutkaa on tullut tielle ja monta unelmaa on mennyt rikki. Pettymysten määrä on ollut toooodella suuri. Monet esittelypaperit, lainatarjoukset ja isännöitsijätodistukset on tullut pettyneenä revittyä.  Tässäpä kertomus viimeisen vuoden ajalta ja kertomus siitä, miten kaikki voi mennä pieleen. Toisilla tämä kestää vuosia, joten itse tuli kyllä selvittyä loppujen lopuksi aika vähällä.

Taloja tuli selattua piiiitkän aikaa. Ensimmäiseen talonäyttöön eksyimme vasta syksyllä 2014. Talon sijainti oli suurin houkuttava tekijä ja sovimmekin lopulta näytön. Jo kuvien perusteella tiedettiin, että talo menisi ainakin pintojen osalta täysremppaan ja kun kyseessä oli 50-luvun torppa, myös eristeitä pitäisi lisäillä jne. Paljon tuli luettua ja selviteltyä, millaista remonttia tämän ikäluokan taloihin joutuisi tekemään - ja tietenkin suurimpana pointtina - millä hinnalla. 

Talossa oli iso tontti ja hyvät ulkorakennukset, mm. vanhaan navettaan kunnostettu autotalli ja ihana vanha riviaitta. Talo oli sopivan matkan päässä kaupungista ja sinne oli hyvä, huollettu tie. Epäilyksiä oli ilmassa tietenkin, kun esimerkiksi kylppäristä ei ollut yhtään myyntikuvaa - ja odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla ainakaan kylppäriosaston suhteen. Kylppäri-saunasiipi oli rakennettu taloon 80-luvulla - ja... niin. Se oli todellakin tehty 80-luvulla ja sinne 1900-luvulle jäänytkin. Vesieristeistä ei tietenkään ollut tietoakaan - sen koommin kuin kaakeleiden alkuperäisestä väristäkään. 

Kylppäriremppa olisi paisunut todennäköisesti siihen pisteeseen, että koko saunasiipi olisi pitänyt räjäyttää maan tasalle, mutta myös sokkeli oli halkeillut - useammastakin kohdasta. Talossa paleli jalkoja jo lämpimällä syyssäällä, joten talvea ei uskaltanut ajatellakaan. Keittiö oli aivan liian pieni ja yksi kriteeri olikin, että keittiön ja sen viereisen makuuhuoneen välinen seinä pitäisi olla purettavissa kokonaan, jotta taloa voisi edes harkita - ja sehän oli kantava seinä... (Tiedän, että kantavankin seinän voi purkaa, mutten halua keskelle keittiötäni mitään tukipylväitä...) 
Tarkemmin ajateltuna talossa ei ollut mitään hyvää sijaintinsa ja talossa hengailevan ihanan, punaisen kissan lisäksi, joka olisi varmaan tullut kaupanpäällisinä. 

Ensimmäisestä näytöstä lannistuneena uusi potentiaalinen kohde löytyi kuitenkin melko nopeasti. Bongasin 1920-luvulla rakennetun talon, joka oli juuri vaivalla remontoitu täysin. Talo tosin oli vain kolme huonetta ja keittiö, mutta yläkerta oli vielä auki, jonne saisi lisätilaa niin halutessaan. Talo oli remontoitu todella hienoksi ja taloon ei olisi tarvinnut tehdä ihan hetkeen mitään remppaa, paitsi tietysti keittiön päivitys omannäköiseksi (keittiökin oli juuri rempattu), mutta sen joutuisi remppaamaan jokaikisessä kohteessa, koska haluan erilaisen keittiön, kuin mitä Suomessa yleensä suositaan. Tämä kohde oli vähän kauempana keskustasta, ehkä jopa liian syrjässä. Sovimme kuitenkin näytön. 


Ennen näyttöä ajoimme huvikseen talon ohi - ja suu loksahti auki. Talo oli ympätty kahden talon väliin minimaalisen pienelle tontille. Olin manannut myyntikuvien surkeutta, kun pihastakaan ei oltu otettu kunnon kuvaa. Noh. Tässäpä ehkä syy. Naapurin tönönnurkka miltei hipoi myytävän kohteen kulmaa. Jos ostaa talon taajama-alueen ulkopuolelta, ajatuksena ehkä on, että naapurikaan ei sitten ole siinä aidan toisella puolella kättelyetäisyydellä. Kiinteistövälittäjälle lähti puhelu ja näyttö peruuntui. 


Surkeiden myyntikuvien luomia mielikuvia pääsimme romuttamaan myös erään vanhan superhapatuksen kohdalla. Talo oli toooosi halpa (paitsi, etten olisi maksanut raadosta kuin puolet pyyntihinnasta) koska siihen olisi pitänyt tehdä sisävessasta lähtien. Talo oli kuitenkin tosi symppis ja siitä olisi varmasti isolla rempalla (luetaan rahalla) saanut kivan (uuden talon saa siis samaan hintaan...) Talon pihapiiriin jäi mm. vanha navetta ja kuvista päätellen se oli idyllinen vanha maalaistalon pihapiiri. Totuus oli kuitenkin toinen kun ajoimme ohi. Muutaman kerran saimme todella katsoa, että onko kyseessä varmasti sama talo. Talo sijaitsi toisen,  uudemman talon takapihalla?!? Emme todellakaan tarvinneet näyttöaikaa... 

Vasta talvella löytyi seuraava kohde. Talo oli 90-luvulla rakennettu tiilitalo kahden auton tallilla ja muutenkin oikeastaan täydellinen. Noh. Talo oli tullut nettiin aamulla ja päivällä laitoin yhteydenottopyynnön talosta. Kiinteistövälittäjä soitti ehkä minuutin päästä ja kertoi talon olevan jo myyty. Kiitos nam. 


V-käyrä alkoi nousta hyvin korkealle. Kohteita ei yksinkertaisesti ollut. Pitkän aikaa myynnissä pyörivät vain ne samat hapatukset, jotka olivat olleet myynnissä liki vuoden. Luovuin toivosta ja en jaksanut pahemmin enää edes selailla myytäviä taloja. 


Huhtikuussa 2015 rappukäytäväämme oli ilmaantunut tiedote, jossa kerrottiin, että asuntoihin tehtäisiin kylppäreiden osalta syynäyskierros tulevan putkiremontin osalta. Iloinen puhelu lähti vuokranantajalle, että mikäs juttu tämä on. Kauhukuvat megarempasta siinsivät silmissä. Se oli selvää, että vuokralle en enää lähtisi mihinkään ja aloin huvikseni selailla tauon jälkeen, miltä asuntomarkkinat näyttävät. 


Rivitaloasunto ei ole ollut vaihtoehtona kuin joskus ihan aluksi, kun pohdinnat omasta asunnosta alkoivat. Lainanlyhennysten lisäksi rivarista tietenkin menee hoitovastike joka kuukausi ja pahimpana - naapureista ei koskaan pääse takuuseen... Nyt kuitenkin löysin vahingossa mielettömän hienon rivaripätkän sopivalta asuinalueelta. Rivari oli ainoa rivitalo kyseisellä asuinalueella ja uusi kuin mikä. 



Asunto oli kolmio, päätykämppä isolla ihanalla pihalla ja isolla terdellä - ja paljulla varusteltu. Pienellä pintarempalla kämpästä olisi saanut unelmakodin. Yhtiönvastike oli naurettavan pieni. Asunto oli ollut myynnissä pitkään korkean hintapyynnin vuoksi, mutta oli nyt siirtynyt tarjouskauppaan. Kävimme katsomassa asuntoa - ja rakastuimme kaikki. Kävin katsomassa asuntoa vielä varsinaisena näyttöpäivänä yksin uudelleen. Tarjous lähtikin lopulta vetämään. Oma tarjous oli kuitenkin se maksimi ja asunnosta tuli sen jälkeen kaksi korkeampaa tarjousta. Itse ei pystynyt enää lähtemään tarjouskilpaan ja sinne meni meidän unelmakoti. Harmitti ihan oikeasti. 

Rivitalounelmat haudattiin kuitenkin tämän asunnon myötä ja huomio kiinnittyi taas omakotitaloihin, koska sehän se on minkä oikeasti haluaa. Kyseinen rivaripätkä olisikin ollut vain väliaikaismalli ennenkuin olisi alkanut mahdollisesti rakentaa omaa taloa. 

Silmiin osuikin tontti loistavalla sijainnilla ja selvittelyjen jälkeen se osoittautui unelmapaikaksi. Tontti oli tasainen, entinen peltoalue. Olin jo hankkimassa paikalle ammattilaista (mitäpä me ammattilaiset...), joka tonkisi maaperän, ettei se ole savea ja tarjousta oltiin tekemässä ja alustavasti kyselty myös talopakettitarjousta. Noh. 


Selailin töissä eräänä aamuna lehteä ja huomasin, että ulosottoviranomainen mainostaa kyseisellä alueella olevan kaupan iso maa-alue. Ryntäsin nettiin ja aikani ihmeteltyäni huomasin, että ulosotossa olevan maa-alueen eräs kulma on samanmallinen kuin myynnissä oleva tontti. Kohteen koodit ja kaikki täsmäsivät, joten kyseessähän oli siis sama alue! Yhteys kiinteistövälittäjään, joka oli aivan yhtä ymmällään kuin minäkin. Myytävät tontit olivat ulosmitatun tilan osia, joten mahdolliset, tulevat kaupat tontin osalta peruuntuivat sitten siinä. 


Masennuin tonttikaupan peruuntumisesta niin totaalisesti, että hetkeen en edes katsellut asuntoja tai tontteja. Pahimman lamaannuksen mentyä ohi aloin taas seurailla nettiä - tuloksetta. Myyntiin ei tullut uusia kohteita - ja ne vähäiset joita tuli, olivat täyttä kuraa tai aivan liian kalliita. 

Kesäkuun alussa löysin peräti yhden suhtpotentiaalisen vaihtoehdon. Talo oli tosin taajama-alueella, mutta tontti oli iso ja rauhaisa ja se rajoittui kahdelta sivulta metsään. Taloa oli osittain jo rempattu putkistojen ja viemäreiden osalta ja ikkunat oli vaihdettu. Täysi pintaremppahan taloon olisi pitänyt tietenkin tehdä. Talossa oli hämärä kylppäri, enkä oikein ymmärtänyt kuvien perusteella kylppärin hana- ja putkiratkaisuja. Sovimme siis näytön, jotta pääsimme paikan päälle nuuskimaan, tutkimaan ja pommittamaan kiinteistövälittäjää kiperillä kysymyksillä. 


Eniten ehkä ihastuin koko paikassa pihaan ja talo olisi mahdollisuuksien talo, mikäli perusasiat olisivat kunnossa. No nehän eivät olleet - odotuksien mukaisesti. Talossa olisi mennyt uusiksi se pahamaineinen kylppäri, taloon olisi pitänyt hankkia rännit ja sadevesikaivot, ulkolaudoitus olisi pitänyt ainakin maalata ja katto olisi pitänyt muutaman vuoden sisällä uusia. Enkä usko, että talossa oli paljon eristeitä lisäilty mihinkään, ainakaan vuosittaisista lämmityskustannuksista päätellen...


Suurin ei kuitenkin oli se kylppäri, kun selvisi, ettei vuonna 2005 itsetehdyssä rempassa ollut käytetty ollenkaan vesieristeitä (?!?!?)... Muutenkin taloa oli remontoitu tee-se-itse-menetelmällä - ja aika huonolla lopputuloksella. Edelleen jaksan ihmetellä, että jos jotain tehdään niin eikö sitä voi tehdä kunnolla?!? Jos ei itse osaa eikä viitsi ottaa selvää, niin antaa sitten ammattilaisen tehdä. Kuitenkin se kaikkein suurin ei löytyi kellarikerroksen ruokakomerosta, jossa lattialla oli hiirenloukko. Kylppärin voi vielä rempata, mutta siimahäntiä en talooni huoli! 


Tuli kesä ja kärpäset ja talomarkkinat hiljenivät. Sopivia kohteita ei ollut myynnissä eikä uusia kohteita ylipäätään muutenkaan tullut juuri myyntiin. Eräänä perjantai-iltapäivänä selailin etuovi.comia tylsistyneenä ja jo varmana siitä, ettei sinne mitään uutta ollut tullut. Silmiini osui upea pyöröhirsinen talo, joka näytti liian hyvältä ollakseen totta. Yhteydenottopyyntö kiinteistövälittäjälle ja maanantaina puhelimeni soikin. Sovimme näytön seuraavalle päivälle. 


Talo oli komeasta, paksusta pyöröhirrestä tehty. Menin näyttöön hieman etuajassa. Talo oli tyhjillään. Tallailin edestakaisin pihassa odotellessani välittäjää. Ihastuin pihapiiriin välittömästi. Pihassa oli leikkimökki, kahden auton talli, varasto ja halkoliiteri. Itse talo oli sympaattinen, siniseksi (?) maalattu reilu sata neliöinen vankka hirsitalo. Tontti oli suuri ja siihen kuului metsääkin. Katsoin onnessani, että pihan reunassahan kasvaa oikeasti mustikoita! 

Välittäjä tuli ja pääsin katsastamaan taloa sisältäkin. Talossa oli ihana tunnelma ja tuoksui puulta. Talossa oli kolme makuuhuonetta, ikäisekseen hyväkuntoiset kylpytilat ja tupa, jonka keskellä oli paikallamuurattu uuni. Olohuoneen puolella uunia oli takka. Olohuoneessa oli myös käynti avonaiselle parvelle. 

Ihastuin taloon. Niinpä sovimme uuden näytön parin päivän päähän, jolloin pääsisimme koko lössi katsomaan taloa. Talosta tuli tällä välin myös yksi tarjous. Toisella kerralla kirjoitettiinkin sitten tarjouspaperit. Ryskimme kiinteistövälittäjän kanssa metsässä tutkimassa tontin rajoja. Oli ihana kuulla neidin iloinen puheensorina ja hihkuminen pihasta. Kuulosti kotoisalta. 

Sitten jäimme jännittämään. Olin melko varma, että vielä jokin menisi pieleen, enkä uskaltanut toivoa kovin paljoa. Reilu viikko odoteltiin (myyjä oli ulkomailla) ja eräänä perjantaina puhelimeni soi. Kiinteistövälittäjä soitti ja onnitteli. Tarjous oli hyväksytty. 

Kuntotarkastus oli ehtona kaupalle ja se tehtiin pikimmitten. Kuntotarkastuksessa ei paljastunut mitään merkillistä ja tulevat rempat olivatkin jo tiedossa. Voin sanoa, että päivät ennen kaupantekoa tuntuivat pitkiltä. Mutta se tunne, kun laitoin avaimen lukkoon ja avasin talon oven ensimmäisen kerran, oli jotain uskomatonta. Olin tullut kotiin.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)