torstai 30. heinäkuuta 2015

Meidän Muumitalo

Eilen pääsimme ensimmäistä kertaa talolle. Tuntui oudolta mennä omalle talolle ja kääntää avainta lukossa. Tämä olisi oma. Mitä ihmettä?! Vielä oudompaa on käydä repimään huomenna vanhoja tapetteja ja keittiönkalusteita alas. Eihän niihin saa koskea! Eikö? Nehän on omia! 



Talo on maalattu ulkoa päin siniseksi. Maali on rapissut monesta kohtaa, joten maalaus on muutenkin edessä ensi kesänä - jo värinsäkin puolesta. Mitään käsitystä uudesta väristä ei kyllä ole, mutta onhan tässä pitkä talvi aikaa miettiä. Katto on hyväkuntoinen - ja punainen - joten talo näyttää väritykseltään ihan Muumitalolta. Niinpä talosta tulikin meidän Muumitalo. 

Ensitöikseni revin eilen kuistilla kasvavan humalaköynnöksen pois. En ole koskaan perustanut köynnöksistä eikä kasvin muutenkaan ole tarkoituksenmukaista kasvaa pitkin seiniä. Tämäkin megahumala oli alkanut uhkaavasti tunkea oksiaan kohti yläpohjaa. Se sai siis väistyä. 



Keittiönkaapit ovat aika kulahtaneet ja en voi sietää peiliovia. Ulkoseinällä oleva yläkaappirivistö lähtee irti kokonaan ja välitilan laatta vaihdetaan. Hirsien painumisen myötä yläkaapit ovat myös eri tasossa keskenään asennusvirheen vuoksi, mutta sehän ei haittaa kun osa kaapeista lähtee joka tapauksessa pois. Myös liesituuletin menee vaihtoon. Alakaapit pitäisi jossain vaiheessa päivittää vetolaatikoiksi ja täytyykin nyt miettiä mitä kaikkea keittiölle tällä haavaa tehdään. Myös työtasot pitäisi vaihtaa puutasoon ja saareke keskelle on haaveissa. Matalampi työpöytä lähtee ikkunan edestä kokonaan pois. 






Olohuone ei ole mikään järin iso, mutta riittävän kokoinen meidän tarpeisiin. Kaikki seinäpinnat käsitellään vaaleiksi ja katot maalataan. Lattia on hyvässä kunnossa ja saakin jäädä nykyiselleen. Leivinuuni/takka täytyy maalata ja kipinäsuojat lattiassa maalataan mustaksi. 




Olohuone parvelta katsottuna.

Parvella tietysti katto- ja seinäpinnat käsitellään ja kaide maalataan valkoiseksi. Rappuset ovat kovin jyrkät, mutta täytyy koittaa niille keksiä jotain fiksua. Parvelle olisi tarkoitus jossain vaiheessa tehdä jonkinlainen oleskelutila, mutta katsotaan milloin sinne asti ehditään. 




Makuuhuoneissa käsitellään myös seinä- ja kattopinnat sekä tietysti ikkunoidenpielet. Verhotangot vaihdetaan myös puisista metallisiin koko talossa. Suurimman makkarin kaappihässäkkä täytyy kunnostaa jossain vaiheessa liukuovilla ja jollain fiksulla vaatesäilytysjärjestelmällä. 



Tytsyn huoneen "tehosteseinä". Ainoa seinä, joka on "tapetoitu" Vanha tapetti
revitään pois ja seinä maalataan vaaleanpunaisella. 
Vierashuone.

Eteisessä käsitellään myös lähinnä pinnat. Väliovet menee jossain vaiheessa uusiksi- samoin ulko-ovet. Eteistä suurempi murheenkryyni on tuulikaappi, jossa pitää ainakin rempata lattia. Vanha muovimatto päivittyy laattaan ja haaveena olisi laittaa samalla sinne myös lattialämmitys. 

Vessa menee totaaliseen remonttiin. Seinien ja kattojen lisäksi kaakelit maalataan ja lattialla köllöttelevä virttynyt vaaleanvihreä muovimatto vaihdetaan kaakeleihin. Samalla vessankalusteet vaihdetaan. 



Kylppäri on alkuperäiskuosissaan 2000-luvun taitteesta, joten se menee remonttiin lähivuosina. Kaakelit ja saumat on ehjiä ja kunnossa, joten tähän hätään riittää pelkkä kaakeleiden maalaus. Saunaan laitetaan tumma saunavaha, jolla saadaan siistittyä saunaa.




Kodinhoitohuoneessa kaakelit maalataan ja yläkaapit poistetaan kokonaan. Alakaappien ovet täytyy vaihtaa ja muutenkin siistiä yleisilmettä. 




Piha vasta onkin muutostyön kohteena, mutta siihen paneudutaan vasta ensi kesänä. Samoin kuin leikkimökkiin. Hommaa siis riittää enemmän ja vähemmän, joten ei ainakaan hetkeen ole tiedossa vapaa-ajanongelmia! :) Jossain vaiheessa voi varmasti vähän tympiäkin jatkuva remppaaminen ja kunnostaminen, mutta hei - tätä olen odottanut! :) 




2 kommenttia:

  1. Sain vinkin sun blogista ja sait musta vakkarilukijan! Oon nimittäin asunu tossa muumitalossa vuoden, noin viis vuotta sitten. Mielenkiinnolla jään seuraamaan millasen talosta saat, meilläkin paljon ideoita talon suhteen oli 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma! :D Tervetuloa seuraamaan blogia! :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)