lauantai 25. heinäkuuta 2015

Tykkimäellä


Vihdoin pääsimme Tykkimäelle! Sää salli ja meillä oli oikein mukava päivä. Alunalkaen olimme lähdössä reissuun tyttöporukalla äitini ja tytsyn kanssa, mutta perheen isoinkin lapsi halusi lähteä mukaan, joten lähdimme neljästään. Olin itse käynyt Tykkimäellä joskus liki viisitoista vuotta sitten, joten kovin suuria muistikuvia huvipuistosta ei kyllä ollut. Muistin oikeastaan vain ylösalaisin olevan talon. Paljonhan Tykkäriin oli tullut uuttakin vuosien varrella. 


Tytsy oli aivan innoissaan ja oli laulellut jo melkein koko viikon "Mennään Tykkimäkeheeeeen...." Ensimmäisenä suuntasimme ylösalaisin olevaan taloon. Talon kiemurtelujen jälkeen tytsy meni lastenlaitteisiin, joissa neiti kävikin kaikissa useaan otteeseen. Jonkin ajan kuluttua suuntasimme kaljupäisen herran kanssa hurjempiin laitteisiin ja mummi jäi tytsyn kanssa. Kävimme ensi töiksemme korkeassa Taifuunissa. Laite oli omaan makuun melko lälly, mutta kaikki huvipuistolaitteet ovat aina kivoja ja täytyyhän niissä käydä! Seuraavaksi suuntasimme Trombiin, joka näytti paljon lällymmältä kuin mitä lopulta oli. Menoa täytyi rauhoittaa menemällä Kummitusjunaan, joka oli ilmeisesti pelottavin härveli koko Tykkimäellä, ainakin kaljupäisen herran käsivarressa komeilevista rutistusjäljistä päätellen... 



Kävimme välipalalla ja jatkoimme laitteiden kiertelyä. Kävimme myös maailmanpyörässä ja katsomassa minimaatilan eläimiä. Eläinten aitauksiin sai mennä, esimerkiksi lampaita sai käydä harjaamassa. Kävimme tutustumassa myös kahteen pikkukiliin, joista toinen päätti nousta selkääni kun olin kyykistynyt. Valkeassa paidassani on nyt kavion jälkiä selässä... 





Kaikkein hienointa oli tietysti, kun neitokainen pääsi ratsastamaan ponilla. Tällä erää tyttö ei empinyt yhtään satulaan nousua vaan kipusi liki juoksujalkaa ponin kyytiin. Ja mikä leveä hymy neidin naamalla loisti koko ratsastuslenkin ajan! Tästä riittää tarinaa pitkäksi aikaa! 


Kävimme tietenkin myös Idän pikajunassa kaljupäisen herran kanssa ja saihan se rontti minut huijattua huvipuiston hirveimpään laitteeseen - Loop Fighteriin - jossa keikuttiin pää ylösalaisin kerran jos toisenkin. Aika hujahti hirmuista vauhtia ja iltapäivä alkoi kääntyä illaksi, joten oli lähdettävä kotiin. Kokeilin jo huvipuistoon tullessa (epä)onneani ja yritin onkia meille Minions-pehmon ja laite jäi kummittelemaan. Kokeilin poislähtiessäni vielä onneani, mutta onhan se tässä liki 30 vuoden aikana tullut huomattua, että ainakaan minkään sortin arpaonnea minulla ei ole. Vaikka itse olen tosielämän Aku Ankka, perheeseen kuuluu myös se Hannu Hanhi, joka sitten saikin ongittua meille oman Minionin. Olemme molemmat tytsyn kanssa varsin tyytyväisiä :) Kiitti isi <3 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)