tiistai 22. syyskuuta 2015

Melkein valmista!


Heheee enpä olisi uskonut tämän päivän koittavan - meillä on peräti kolme huonetta valmiina! Meidän makkari, tytön huone ja sauna komeilevat valmiina odottamassa asukkaitaan! Muutenkin kaikki alkaa olla oikeastaan listoja vaille valmista. Olkkarista puuttuu enää pieni alue hirsisuojaa seinästä ja lattialistat. Eteisestäkin puuttuu enää vain yksi kattolista sekä ovilista tytön huoneen oven päältä!

Saimme kaverin avustuksella kasattua keittiötäkin melko mukavalle mallille viime viikolla ja eilen kasailimme kaljupäisen herran kanssa keittiön loppuun. Keittiöstä ja kodinhoitohuoneeseen johtavasta käytävästä puuttuu vielä lattialistoja, ovilistoja ja kattolistoja. Keittiönseinästä puuttuu laatat ja liesituuletin täytyy ruuvailla paikoilleen. Ja tietysti ovet täytyy laittaa paikoilleen.


Kaappienrungot on paikoillaan ja enää puuttuvat ovet, laatikot sekä peitelistat. 
Tänään maalasin kylppärinlattiaa ja uunia. Uuni oli kauttaaltaan likainen ja täynnä ihme jälkiä, joten helpointa oli maalata koko uuni. Uuni raikastui kummasti. Kyllä maalilla saa ihmeitä aikaan! Maalina käytin Tikkurilan uutuusmaalia Muuria. 


Takka ennen. 
Leivinuuni ennen.
Takka face liftin jälkeen.
Raikas, kirkas ja ennenkaikkea puhdas uuni! :)
Parvi ja vierashuone jäävät tosiaan odottamaan remppaa myöhemmälle ja ne olisi tarkoitus nyt syksyn ja talven aikana remppailla. Myös kodinhoitohuone jää syksymmälle. En tiedä edes, mitä ihmettä seinille siellä tehdään. Tuulikaapin mokomakin jää odottamaan ratkaisuja. 

Tavaroitakin on jo hyvin kuljeteltu uuteen osoitteeseen. Meinasi sokeus iskeä, kun aloin laittamaan vaatteita makkarin diy-kaappeihin. Kaapit ovat kamalat, mutta säilytystilaa niissä on kyllä mukavasti. Outoa, että molempien vaatteille on omat kaapit :D Sisältä tavaroiden muutto alkaa olla melko mukavalla mallilla, mutta varasto se vain odottaa vielä tuolla alakerrassa... Säät eivät kauheasti houkuta tällä hetkellä pyörän siirtoa uuteen kotiin, mutta onhan sekin joku päivä polkaistava perille. 

Ja jotta ei olisi liian helppoa, meidän kaupunkikämpässä alkoi vessanlattian repiminen, kun putkirempan jälkiä korjataan... Ei olisi millään voinut viikkoa odottaa. Meillä ei nyt sitten käydä suihkussa enää ollenkaan. Voin kertoa, että lauantaita odotetaan kuin hepo hellettä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)