torstai 10. syyskuuta 2015

Ylläkseltä Kilpisjärvelle


Eilen matkamme jatkui Ylläkseltä Kilpisjärvelle. Emme ole aiemmin yöpyneet Kilpisjärvellä ollenkaan ja tämä olikin nyt ihan uutta. Olen itse käynyt Kilpisjärvellä vain pari kertaa aiemmin ja niistäkin käynneistä on jo aikaa. 

Maisemat käsivarren Lapissa ovat todella hienot. Korkeuserot ovat suuret ja varsinkin nyt ruskan aikaan kun ruska on parhaimmillaan, maisemat ovat huiiiikeampaakin huikeammat. 


Muonionjoki ja toisella puolella jokea Ruotsi.




Ajoimme Äkäslompolosta Muonioon, josta jatkoimme matkaa kohti Karesuvantoa. Pysähdyimme Karesuvannossa ja kävimmepä Ruotsinkin puolella. Kilpisjärvelle menevän tien varteen jää myös Suomen maanteiden korkein kohta, Muotkatakka. Tässä kohdassa tie on 565m merenpinnasta. Bongasin ja kuvasin vahingossa myös maakotkan! Kuva on järkyttävän huono, mutta näin kotkan ensimmäistä kertaa luonnossa :)











Kilpisjärvellä olimme hyvissä ajoin. Kamala tuuli riepotteli kylää, joten koko päivä meni lähinnä mökissä oleillessa. Yövyimme Saivaaran mökissä. Mökkejä on neljä Kilpisjärvellä ja yksi Hetassa. Mökeistä löytyy kaikki mukavuudet ja ne ovat siistejä ja mukavia. Eikä maisemissakaan ole valittamista; Saana kun näkyy suoraan ikkunasta :) 






Eilen oli pilvistä miltei koko päivän, mutta iltaa kohti hieman kirkastui. Illalla kyttäsimme taivaalle, josko revontulet esiintyisivät meille. Kummallisia pilviä ja hienoja värejä kyllä riitti. Tuntui, ettei pimeä tule ollenkaan! Kello oli reippaasti yli kymmenen, ennenkuin alkoi olla edes hämärää vaikka kaamosta kohti mennään jo kovaa vauhtia. Mutta vaikka kuinka heräilin kahden tunnin välein yöllä, en nähnyt vilaustakaan repolaisista pilviverhon vuoksi. Toivotaan parempaa onnea tänä yönä! 



1 kommentti:

  1. [Shurangama Sutra]
    [The Diamond Sutra]
    [The Heart Sutra]

    ~oṃ maṇi padme hūṃ~

    /Six samsara /
    /Cause and effect/
    /Engages in introspection sees the nature/
    /Do not beg abhiññā/

    Ksitigarbha
    Maitreya
    Akșayamati
    Samantabhadra
    Mañjuśrī

    Avalokiteśvara
    Mahāsthāmaprāpta
    Amitābha

    "Bhaiṣajyaguru
    The Twelve Vows of the Medicine Buddha upon attaining Enlightenment, according to the Medicine Buddha Sutra are:
    To illuminate countless realms with his radiance, enabling anyone to become a Buddha just like him.
    To awaken the minds of sentient beings through his light of lapis lazuli.
    To provide the sentient beings with whatever material needs they require.
    To correct heretical views and inspire beings toward the path of the Bodhisattva.
    To help beings follow the Moral Precepts, even if they failed before.
    To heal beings born with deformities, illness or other physical sufferings.
    To help relieve the destitute and the sick.
    To help women who wish to be reborn as men achieve their desired rebirth.
    To help heal mental afflictions and delusions.
    To help the oppressed be free from suffering.
    To relieve those who suffer from terrible hunger and thirst.
    To help clothe those who are destitute and suffering from cold and mosquitoes."

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)