maanantai 12. lokakuuta 2015

DIY kierrätyspenkki


Tämä päivä on mennyt huilimisen merkeissä kotona flunssassa ja kuumeessa. On ollut hyvä syy selailla syksyisiä sisustuslehtiä sohvalla ja olenpa löytänyt itseni Pinterestistakin selailemassa jouluidiksiä... 

Etuterassimme on ollut työn alla - ja on sitä kyllä vieläkin - mutta sain sinne viikonloppuna jotain aikaiseksi. Olin hakemassa omasta metsästä havunoksia maljakkoon ja tutkin samalla puuliiterin päätyä, josta löytyi jonkin sortin vanhojen joulukuusien hautausmaa. Kuusikeon alta löytyi myös pari komeaa, vanhaa lankkua. Toinen niistä lähti oitis mukaani ja puolet lankusta päätyi terassillemme penkiksi. 






Mietin, minkä päälle sijoittaisin lankun. Pari puupölliä päätyi jo lyhtyjen aluseksi, joten ne olivat pois pelistä. Takapihalla on vanha tiilistä ja harkoista muurattu nuotiopaikka, joka sekin on huonossa kunnossa. Tarkoituksena olisi muutenkin purkaa tuo hökötys pois puiden alta ja niinpä sainkin ajatuksen. Nyhdin muutamat sammaloituneet harkot nuotiopaikasta ja tein niistä penkinjalat. Nuotiopaikkaan jäi vielä komeita punaisia tiiliä, joista varmasti keksin jotain... 

Penkki ei siis maksanut mitään, muuta kuin vaivan. Penkin alle pääsi säilytykseen polttopuita. Siivoilin muutenkin terassia kuntoon ja köijjäsin lyhtyjen alle nuotiopaikan istuinpöllit. Haluaisin pöllien päälle samanlaiset lyhdyt, joten Ikean ostoslista vain kasvaa... Sininen väri tökkää koko ajan vain enemmän ja innolla odotankin ensi kesää, jotta pääsisi käsittelemään ulkokuorta. 

Itse jatkan taudin parantelua sisustusjuttuja fiilistellen eli jatkan sisustuslehtien selailua peiton alla. Tunnelmallista iltaa! 




2 kommenttia:

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)