keskiviikko 18. marraskuuta 2015

DIY-sivupöytä


Löysin kesällä autotallin nurkalta puolivahingossa komean, kelottuneen lankkulevyn, jonka kulmat oli muotoiltu pyöreäksi - kaikinpuolin täydellinen pöytälevyksi. Vierashuoneeseemme joudumme hankkimaan kaikki kalusteet, koska sinne ei entisestä kodista riitä huonekaluja ja tarvitsisin sinne työpöydän. Ajattelinkin tekeväni työpöydän tästä levystä. Nostin levyn autotallin suojiin ja nyt ehdin sen sieltä vihdoin kaivaa sisälle vierashuoneen remontin edetessä. 

Tarkoituksenani oli ostaa Ikeasta pukkijalat pöytälevyn kaveriksi, mutta levy itsessään on niin kapea, ettei siihen tarpeeksi kapeita pukkijalkoja oikein tuntunut löytyvän. Niinpä ostin Ikeasta mustat pöydänjalat. Hioin tyttären hienoisella avustuksella pöytälevyn molemmin puolin ja kaljupäinen herra ruuvasi näppärästi jalat paikoilleen. Kolmestaan pöytä valmistui kuin liukuhihnalla!

Olin jo miettinyt aiemminkin, olisiko pöytä työpöydäksi liian kapea ja kyllähän se oli. Keittiönikkunan alunen oli jäänyt jotenkin paljaaksi, enkä ollut täysin tyytyväinen istuskelusoppeenkaan, koska sekin näytti keskeneräiseltä - mitä se olikin. Niinpä hiissasimme pöydän keittiöön sovitettavaksi. Selittelin itselleni, että jos se ei näyttäisi hyvältä, pöytä päätyisi työpöydäksi. No tiesin vastauksen jo itsekin, että kyllähän se näyttäisi hyvältä. Pöytä oli kuin tehty tuohon ikkunan alle! Mitä tykkäät? :) 




Nyt pitäisi vain taikoa se työpöytä jostain... Noo ehkä minä jotain keksin :) Tänään luvassa olisi siivouspäivä ja piparien tekoa - remonttia unohtamatta. Eilen satoi ensilumikin, joka ei tosin kauaa kestänyt ja edelleen on pimeää ja sateista. Toivotaan, että kohta lumipeite jo tulisi meillekin :) 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)