torstai 26. marraskuuta 2015

Olkkarin hylly ja hiukan lisää joulua


Keittiöön oli tarkoitus laittaa kolme avohyllyä, mutta yksi hyllynkannatin oli kiero muihin nähden ja ylin hylly jäi vielä laittamatta ennenkuin saamme uudet kannattimet. Olohuoneen ja keittiön ikkunoiden välissä oleva seinämä on ollut yksi kohde, johon en sellaisenaan ole ollut tyytyväinen. Seinällä oli valokuvia, mutta koska hirsiseinä on eri paksuista melkein joka kohdasta, taulukollaasien tekeminen on hitusen hankalaa. Olen miettinyt jo pitkään, saisiko tuon kummallisen kollaasin korvattua esimerkiksi hyllyllä. 

No saihan sen. Ruuvasin hyllyn seinään ja avot. Hyllynkin sijoittelu oli hankalaa hirsien paksuuserojen vuoksi ja sen paikka määräytyikin aika pitkälti sen mukaan, mihin se vain sattui sopimaan. Hylly jäi melko ylös, mutta toisaalta parempi, ettei kissat siellä pääse hiipimään (ovat nimittäin käyneet keittiönhyllyillä...) Kun hylly on korkealla, se mahdollistaa myös korkeamman kalusteen vaihdon alapuolelle jos niikseen tulee.




Kävin puunhakureissulla myös omasta metsiköstä pienen kuusen, joka pääsi lasipurkkiin olkkariin. Ainakin vielä kuusi on saanut olla rauhassa, mutta ehkä tämä johtuukin siitä, että pienin vandaali nukkuu anestesiahumalaansa kuuppa päässä peiton alla. Nuorimmalta kollilta lähti siis tänään osa miehisyyttä eläinlääkärin toimesta. Josko vintiö nyt hiukan alkaisi rauhoittuakin :) 



Huomenna olisi taas vuorossa työvuoro ja viikonloppuna saammekin yövieraaksi veljenpojan :) Vauhtia ei siis varmasti puutu viikonlopulta. Sunnuntaina saakin jo sytytellä ensimmäisen adventtikynttilän. Kyhäsin tänään adventtikynttelikön, päivittelen siitä sitten sunnuntaina :) 


2 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallista. Haastoin sinut blogissani http://lempipaivanitanaan.blogspot.fi/search/label/haaste :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kiitos haasteesta! Täytyypä vastata siihen :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)