maanantai 9. marraskuuta 2015

Sisustustuskaa


Plööh. Aina se jossain vaiheessa iskee: tuska siitä, että kotona yksi jos toinenkin asia on pielessä. Minulla se hetki tuli taas. Tuskani alkoi oikeastaan muutama päivä sitten siivotessani. Imuroidessani minua alkoi ärsyttämään olohuoneemme matto. En ole ollut järin tyytyväinen mattoon pitkilleen ja nyt se korostui entisestään. Matto on täysin ryhditön ja vaikea imuroida (vanhalla imurilla onnistui vielä jotenkin) ja haluan siitä eroon. 

Nyt kun meillä ei enää ole pupua, joka tuppasi ruikkimaan matoille, voisimme hyvinkin hankkia haaveilemani valkean ryijymaton. Täytyy ehkä odottaa kuitenkin muutama viikko, kunhan nuorimmainen kissa lähtee leikkaukseen, ettei sekään enää vahingossakaan ruiki. Hobby hallissa olisi sopiva matto, mutta tulikin valinnanvaikeus, että valkoinen vai harmaa? 


Kuva Hobby hall (www.hobbyhall.fi)
Olohuoneen valaistus on myös ongelma kun huonekorkeus on mitä on. Päätimme, että kattolamppua emme ruuvaa ollenkaan vaan pelaamme kohdevalaisimilla. Lamput odottavat laatikossa asennusta (kaljupäisellä herralla oli vastikään miesflunssa, joten asennus viivästyi...) Nykyinen jalkalamppumme on ikivanha ja tuunattu jo moneen otteeseen. Haluaisin kuitenkin jonkun modernimman lampun nurkkaan ja Ikeasta ehkä löytyikin sopiva. Täytynee tutkailla ensi viikolla Ikean reissulla tarkemmin :)

Keittiöremppa etenee ja pitäisi keksiä, millaiset hyllyt seinälle haluan. Pitäisi myös keksiä, että laitetaanko hyllyjä kahdelle seinälle vai vain yhdelle. Myös valaisin pitäisi valita keittiön välitilaan. Vaikeaaaaaa. Sain tädiltäni kolme pinnatuolia, jotka nekin odottavat uutta maalipintaa ylleen. Mutta mustaa vai valkeaa? Minä jään tuskailemaan valintojen äärelle ja toivottelen sinulle mukavaa maanantaita! :)


Ps. Joulukuussa starttaa joulukalenteri, jossa myös teille lukijoille avautuu arvontaa. Liittykääpä sivustolle, niin pääsette mukaan arvontaan :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)