torstai 10. joulukuuta 2015

10. luukku: Entä jos jouluni olisi toisenlainen?



Huomaan vain joulun lähestyvän eikä kaikki olekaan täydellistä ja valmista. Remontti on kesken, moni projekti on tekeillä tai vielä aloittamatta enkä edes tiedä, mitä hankin kenellekin joululahjaksi. Vaikka rakastan joulun odotusta ja tämä aika on parasta aikaa vuodessa - samalla tavalla kuin keväällä kesän odotus - pysähdyin hetkeksi miettimään tätä kaikkea. Entä jos viettäisinkin joulua yksin? Entä jos joku läheisistäni olisi sairas? Omassa työssäni törmään monenlaisiin ihmisiin. Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa. Suurinkaan osa niistä tarinoista ei ole satukirjojen klassikoita vaan jotain aivan muuta. Kaiken ihanan ja kauniin keskellä pysähdyin pohtimaan, entä jos minun jouluni olisikin toisenlainen? Ajattelin kertoa teille kolme tarinaa erilaisesta joulusta. Tarinoiden taustalla on tositarinoita, joita olen yhdistellyt ja dramatisoinut.



Mummo katsoo ikkunasta lumista maalaistalon maisemaa. Naapuri on aurannut pihan, mutta muuten piha on täysin autio. Tämä taisi olla ainakin kahdeksas kerta, kun harmaahapsinen mummo kurkisti ikkunasta ulos. Vieläkään ei näkynyt ketään. Ikkunan alla oleva lintulautakin on tyhjä. Mummo vilkaisee piirongin päällä olevaa valokuvaa papasta. Jo kymmenen joulua mummo on viettänyt ilman pappaa. Talo oli täynnä elämää ja naurua kun pappa vielä eli ja lapsetkin kävivät useammin. Mummo vilkaisee joulukortteja, joita on tullut kaksi. Toinen lapsilta, jotka pahoittelevat, etteivät ehdi tulla mummoa tänäkään jouluna katsomaan. Toinen kortti on ystävältä, joka kuoli juuri pari päivää ennen joulua. Mummo istuu keinutuoliin. Tuvan kello tikittää. Koko aattopäivä on mennyt kuunnellessa kellon tikitystä. Mummo sulkee silmänsä. Olisipa jo seuraava päivä. Voisi hakea postin ja kuunnella kuinka kello tikittää. Huomenna onkin joulupäivä eikä posti kulje. Mummo huokaa. Olisipa aamu, jotta voisi kuunnella kellon tikitystä. 


Mies istuu ränsistyneellä sohvalla ja tuijottaa seinää. Seinä on kellertynyt tupakansavusta ja yksi valokuva repsottaa vinksallaan kehystettynä. Kuvassa on kahdeksan vuotias poika. Poika kuoli puoli vuotta kuvan oton jälkeen. Tuolloin mies avasi korkin. Vaimo lähti kahden muun lapsen kanssa. Mies jäi yksin. Hän joi lisää. Muista lapsista ei ole kuulunut enää vuosiin. Mies ottaa uuden huikan pullosta. Pullo onkin tyhjä. Mies lähtee hoiperrellen hakemaan uutta pulloa keittiöstä. Hän kaatuu lattialle. Tuloksetta mies koittaa nousta ylös. Mies päättääkin nukkua lattialla. Lattialla on viileää, koska hän ei ole raaskinut pitää pattereita päällä. Ruokaakaan ei ole. Onneksi pyhät loppuvat kohta ja tyhjillä pulloilla saa muutaman euron, jotta kaupasta saa olutta. Onneksi mies nukahtaa pian. 




Oudon näköinen nainen on tullut hakemaan Pappaa. Nainen ja hoitaja - se vaaleatukkainen, jolla on lempeä ääni - pukevat Papalle ulkotakkia päälle. Pappa ei tiedä mitä tapahtuu. Oudon näköinen nainen taluttaa Papan vaaleatukkaisen hoitajan kanssa ulko-ovelle. Hoitaja hymyilee ja vilkuttaa iloisesti toivottaen hauskaa iltaa tyttären kanssa. Pappa ei ymmärrä vaan katsoo ihmeissään kun nainen taluttaa häntä kohti autoa. Pihakin on oudon näköinen, ei yhtään niinkuin kotipiha. Kotipihassa oli navetta, aitta ja puita. Nyt pihassa on vain autoja siististi riveissä. Nainen lähtee ajamaan eikä Pappa tiedä yhtään minne. Pappa on aivan ymmällään. Perille päästyä nainen taluttaa Papan oudon näköiseen taloon. Talo on täynnä ihmisiä - ihmisiä, joita Pappa ei tunne. 

Kaikki puhuttelevat Pappaa nimeltä ja katselevat häntä odottaen. Pappaa alkaa pelottaa. Hän on ventovieraiden ihmisten keskellä kaukana kaikesta tutusta. Kaikesta, minkä hän vielä tunnistaa. Oma huone, oma sänky, tutut hoitajat. Varsinkin se lempeä-ääninen, vaaleatukkainen hoitaja. Hän on aina Papalle kiltti, vaikka Pappa välillä suuttuu. Pappa alkaa levottomuuksissaan viskomaan konvehteja pöydältä. Kaikki säikähtävät. Nainen yrittää rauhoitella Pappaa, mutta Pappaa pelottaa ja hän suuttuu. Lopulta nainen vie Papan takaisin hoitolaitokseen. Pappa rauhoittuu kun pääsee omaan huoneeseen. Nainen lähtee itkien pois. Pappa on helpottunut. Pappa ei muista, että on vuosia sitten pitänyt tuota itkevää naista sylissä ja lohduttanut häntä kun tämä itki kaaduttuaan polkupyörällä. Pieni itkevä tyttö oli juossut isän syliin turvaan. Pappa saa lääkkeen ja Pappa nukahtaa. 


Remontti on kesken, moni projekti on tekeillä ja vielä aloittamatta. Enkä edes tiedä, mitä hankin kenellekin joululahjaksi. Haittaaks se?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)