sunnuntai 27. joulukuuta 2015

2-vuotias blogi


Joulu alkaa olla juhlittu taas tältä vuodelta ja ainakin itsellä katse kääntyy aina tässä vaiheessa vuotta jo kohti kevättä. 27.12.2013 julkaisin blogissani ensimmäisen tekstin - ja tänään vietetäänkin siis jo blogini kaksivuotissynttäreitä! :)

Blogini on muuttunut paljon parin vuoden aikana ja ainakin itse olen muutokseen tyytyväinen. Blogin ulkoasu on selkiytynyt ja olen rajannut tekstejä lyhyemmiksi ja selkeämmiksi. Tänä syksynä blogini pääsi ensimmäistä kertaa myös ehdokkaaksi Indiedaysin blogiskabaan. 

Muistan kuinka blogin aloittaminen jännitti ja mietin, kehtaanko edes alkaa pitämään blogia, jos sitä ei kukaan edes lukisi. Osa lukijoista on ollut mukana alusta asti ja uusia lukijoita on tullut paljon mukaan, iso kiitos! <3 Olisi varsin tylsää kirjoitella blogia, jos kukaan ei sitä lukisi <3 Pysykää messissä jatkossakin, blogi uudistuu ja kehittyy varmasti koko ajan :)


Ensimmäisen postaukseni kuva. Tuskailin kaksi vuotta sittenkin lumettomuutta :D Tämä talvinen maisema on ikuistettu
tammikuussa 2013. 
Meillä on tänään siivoilupäivä kun joulukoristeita raivataan pois ja sen myötä tavarat vaihtelevat taas paikkaa. Tänään agendassa olisi kauppareissun lisäksi myös keittiöön silikonisaumojen laittoa. Jos loman aikana saisin muutenkin pieniä remontin viimeistelyjuttuja tehtyä valmiiksi. Miten sinä vietät välipäiviä? :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)