keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Keittiön uusi verho


Kirpsakkaa pakkaspäivää! Pakkasta on yli kymmenen astetta ja aamu alkoikin kodikkaasti uunin lämmityksellä :) Vaikkei meillä vielä lunta olekaan, luonto on kivannäköinen huurteisena. Päiväkin tuntuu pidentyneen - tai ehkä vain kuvittelen, mutta ehkä se pahin pimeyden selkä on nyt taitettu. 

Tyttö on pari yötä mummilassa ja niinpä eilen suuntasin Anttilaan. Keittiössämme ei ole ollutkaan muuta kuin pelkkä jouluverho, josta halusin eroon näin joulun jälkeen. Ostin Annon Loma-verhokapan. Keittiö valostui valkoisen kapan myötä. Joulukoristeiden väistyttyä tavarat hakevat taas paikkaansa. Olen myllännyt tavaroita edestakaisin jo monet kerrat, mutten ole vieläkään oikein tyytyväinen. Ehkä ne siitä taas paikkansa löytävät :)




Alesta en ole mitään tarpeellista löytänyt, paitsi päiväpeiton vierashuoneen sänkyyn (tästä lisää jahka saan päiväpeiton paikalleen). Keittiöön tarvitsin patakintaan kun entisen uunikintaan jouduin heittämään pois ja sainkin sen eilen alesta. Samaan syssyyn löysin keittiönpöydälle Annon Nami-kaitaliinan. Olen nykyään huono käyttämään liinoja, mutta nyt kun on valkoinen ruokapöytä, liinatkin näyttävät joltain. 

Tämä päivä meneekin siivoillessa ja kotona puuhastellessa. Tarkoituksena olisi hiukan edistää remonttiakin muutamilla pikkuhifistelyillä, jotka ovat jääneet vaiheeseen. Jahka nyt nautiskelen ensin latteni :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)