keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Keittiö ennen ja jälkeen


Huuuhh. Valmistuihan se lopulta - nimittäin keittiö.

Alunalkaenhan tarkoitus siis oli käyttää osaa vanhoista rungoista ja päivittää vain ovia. Suurempi keittiöremppa oli tarkoitus toteuttaa vasta myöhemmin. Toisin kuitenkin kävi. Keittiöhän hankittiin Ikeasta ja ongelmaksi koituikin kalusteiden leveys. Ikean kalusteiden rungot ja ovet ovat leveydeltään 20, 40, 60, 80, 100cm... Ei siis 50cm, kuten paikallaan olevat 90-luvun hirvitykset. Niinpä kaikki rungot jouduttiin vaihtamaan. Tosin osa rungoista oli niin huonokuntoisia ja pinttyneitä, että runkojen vaihto tuli ihan tarpeeseenkin. 


Yläkaapit poistettiin eikä tilalle tullut kuin kolme yläkaappia. Kuivauskaappia meidän talouteen ei tullutkaan, mutta eipä tule jemmailtua sinne mitään vaan kaikki kaapit on optimoitu säilytykseen. En myöskään ole mikään alakaappien fani, joten oli aika selkeätä, että meille tulee isot vetolaatikot alakaappien tilalle. Vain allaskaappi on ovilla. 


Rungot ovat Ikean Metod Maximera-runkoja ja ovet Veddinge-sarjan ovia. Mietin pitkään, tulisiko esim. yläkaapit mustilla ovilla, mutta nyt päädyttiin kuitenkin laittamaan kaikki ovet samanvärisiksi. Helppohan ovet on vaihtaa, jos niikseen tulee :) Vetimet ovat myöskin Ikean mallistoa. 


Hirsiseinällä oli siis kyhäilty vaneriseinä, joka meni lopulta vaihtoon kokonaan. Uusi, uljas, vankka ja SUORA seinämä viivästytti hieman keittiön valmistumista, mutta nyt taustaseinä on ainakin suorassa ja kunnolla tehty eikä laattojen pitäisi sinkoilla irti. 


Vaikka joskus entisessä kodissa kaakeleita hinkatessani manasin, ettei meille tule ikinä välitilaan laattaa, toisin kuitenkin kävi. Laataksi valikoitui helposti tuollainen fasettilaatta tiililadonnalla. Katot maalattiin valkeaksi ja hirret käsiteltiin hirsisuojalla.


Tiskiallas on oikeastaan ainoa, mitä säästimme vanhasta keittiöstä hellan lisäksi sekä hana. Hana tosin on menossa vaihtoon. Tiskikonetta keittiössä ei edes ollut, joten se hankittiin. Hella on liian matala nykyisiin kaapistoihin nähden ja sekin täytyy päivittää uudempaan ja sopivampaan jossain vaiheessa. Liesituuletin vaihdettiin uuteen, puhtaaseen ja nykyaikaiseen.





Tässä keittiö siis lähtökuopissaan. 
... ja tässä nykyään :)
Toiselle keittiön seinustalle ei vielä ole tehty kummempia remontteja kun kaapistot tällä seinustalla olivat vähän paremmassa kunnossa. Yhteen yläkaappiin vaihdettiin vitriiniovi ja yläkaappien alalaidassa ollut koristelista on nyhdetty pois. Vaihdoimme myös pöytätason. Koko seinusta menee uusiksi jahka ensin päätettäisiin, mitä seinustalle tulee... 

Lattia on myös maalattu valkeaksi ja niiiiiiiiin tykkään <3 Lattian maalauksesta kerron myöhemmin lisää :) Silikoneja ja pienejä maalifiksejä puuttuu vielä, mutta olen kyllä muuten erittäin tyytyväinen muutokseen. Suunnittelin keittiön itse ja suurin osa keittiörempasta on itse toteutettu, vain laatoituksen ja taustaseinän teki ammattilainen - sekä tietysti putkityöt. Mitäs tykkäätte? :)












4 kommenttia:

  1. Hyväktä näyttää. Meillä odotellaan viikon lopulla tulevaa keittiötä eli nyt on purkukaaos menneillään! Mekin teemme kaiken mahdollisen itse, eli hommaa riittää. Lataan kuvia blogiin keittiön edistymisen myötä. Nyt siellä on purkukaaoskuvia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hommia riittää kyllä ja meilläkin ne venyivät aika pitkälle aikavälille muiden kiireiden vuoksi, mutta hiljaa hyvä tulee :) Tsemppiä remonttiin!

      Poista
  2. Onpa hieno muutos, lopputulos on kovin raikas ja kodikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Keittiön ilme kyllä raikastui kummasti ja valostui :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)