keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Pajunkissoja



Kirpakkaa pakkashuomenta!
Kevääntulo teki näköjään vähän 
takapakkia kun eilen satoi lunta ja
räntää ja tänä aamuna onkin näköjään
elohopea laskenut lähemmäs kymmentä
pakkasastetta. No, tätä edestakaisin
sahaamistahan kevät aina on 😊

Kävimme sunnuntaina miehen 
kanssa lenkillä (vesisateessa 😂)
ja matkan varrelta tarttui myös 
pajunkissoja kotiin.
Eilen tosin siivouspäivän
yhteydessä jouduin jo nostamaan
pajunkissat ulkoruokintaan kuistille,
kun kissat olivat niin reippaasti 
auenneet ja kasvaneet lämpimässä 😄
(näpsin pajunkissakuvat toissapäivänä).
Huomasinpa muuten ilokseni,
että olen taas kuvannut 
enemmän vapaa-ajalla. Tosin 
talvi tulikin oltua pois kotoa,
joten kuvailut jäivät sen vuoksi vähiin.
Kesäkin näyttää varsin kiireiselle
varsinaisten kuvauskeikkojen suhteen 👌



Maanantain vapaapäivä vaihtuikin
yövuoroon, mutta eilen sainkin
sitten extravapaan ja pidemmät 
vapaat tähän väliin. 
Vapaapäivien kunniaksi olen 
touhuillut kotona kaikkea pientä
keskeneräistä remppaa ja miehen kanssa
olemme asennelleet kodinhoitohuoneen 
pöytätasoa ja allasta.
Toivottavasti saamme äkkiä valmista 😊

Mukavaa ja aurinkoista päivää! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)