perjantai 7. huhtikuuta 2017

Läpileikkauksia kodistamme vol. 1



Parisen viikkoa sitten 
bongasin Keltainen kahvipannu-blogista
mukavan blogihaasteen, jossa
kotia kuvattiin siten, että
kodista ja sen huonejaosta 
saa paremman käsityksen. 
Monestihan blogeihin kuvataan
tiettyjä kohtia kodista
ja meilläkin olohuone lienee
kuvatuin tila. 
Päätin itsekin lähteä haasteeseen mukaan! 
Käypä muuten tutustumassa
ihanaan Keltainen kahvipannu-blogiin!

Ajattelin aloittaa
juttusarjan sisäänkäynnistämme
eli miltä meillä näyttää kun
meille tulla tupsahtaa sisälle 😊
Talossamme on noin 120 neliötä 
ja kaikki huoneet ovat yhdessä kerroksessa.
Parvi löytyy myös, joka on 
avoin olohuoneeseen. 
Makuuhuoneita on kolme ja
keittiö, eteinen ja olohuone 
ovat avointa tilaa. 
Leivinuuni ja takka 
jakavat olohuonetta ja keittiötä
keskellä taloa.


Näkymä tuulikaapin ovelta eteiseen.
Tuulikaapista sisään eteiseen 
tullessa vasemmalle jää vessa ja
sen viereen leikkihuone (entinen vierashuone).
Oikealle jää tyttöjen makuuhuone. 




Rappuset parvelle menevät 
eteisen ja keittiön oviaukossa.
Uunin vasemmalle puolelle jää
olkkari ja oikealle puolelle keittiö. 
Väliovet kaipaisivat uutta
kirkasta maalipintaa ylleen ja
ovenkahvat olisi myös mukava vaihtaa.
Myös valaistukselle pitäisi tehdä
jotain. Otimme jo ensiavuksi kellastuneet
muovit pois upotettujen
valojen edestä, jotta 
valo hieman kirkastui. 





Jatketaan matkaa seuraavassa postauksessa 😊
Mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)