maanantai 22. toukokuuta 2017

Kierrätysmatskuista tehty kasvimaa


Mukavaa uutta alkanutta viikkoa! 
Meillä meni viikonloppu milteipä kokonaan
 pihahommien merkeissä. 
Kasvimaa on vihdoin
saatu kivetettyä!
Flunssan mokoma tuli kylään
vuorostaan minulle, 
joten kovin ihmeitä ei eilen
jaksanut tehdä. Tänäänkin 
taitaa olla luvassa
kevyempi päivä. 

Kasvimaa on muuten vielä vähän
kesken, mutta kivetyksen
osalta nyt valmis. 
Kasvimaan kivetys on tehty
kierrätysperiaatteella.
Nuo tiilet ovat 
meidän kylppäristä puretuista
seinistä peräisin. 
Remppafirma vei muut jätteet
pois, mutta pyysin jättämään
nuo kivet. 
Hommana oli melkoinen,
mutta sujui melko mukavasti kun
yhdessä miehen kanssa tehtiin. 
Nuo garden-kyltin
ympärillä olevat kivet puolestaan 
ovat vanhan kiukaamme kiuaskivet. 




Ostin tänä keväänä 
yhden uuden kasvilaatikon
ja todennäköisesti joudun
vielä hankkimaan yhden lisää. 
Maalasin laatikot mustaksi.
Tarkoituksenani
oli maalata ne valkeaksi, mutta
ajattelin mustan ehkä
kestävän siistimpänä.




Kasvimaan takapäätyyn
on tarkoitus istuttaa 
kesäkukkia ja tehdä 
heinäseipäistä seinämä. 
Joku pieni pöytäkin voisi
olla ihan kiva tuolien kanssa,
ainakin ennenkuin saamme
varsinaista terassia aikaiseksi.
Nyt sentään tuo kivikasa
on pois terassin paikalta,
joten sen puolesta terdeä
pääsisi kyhäämään. 
Katsotaan, mistä sitä aikaa
vain riittää 😄

Hauskaa päivää! 




6 kommenttia:

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)