torstai 4. toukokuuta 2017

Something new and something blue


Aurinkoista huomenta!
Itsellä tämä päivä meneekin 
huilatessa kun yön ja aamun aikana
alkoikin vatsatauti. 
Hyvää aikaa siis huilata ja
pohtia vaikka pihasuunnitelmia.

Tilasin taannoin H&M:ltä uudet 
siniset tyynynpäälliset ja ne
pääsivät olkkariin sohvalle viime kesäksi
hankittujen sinikuvioisten päällisten kaveriksi.
Jostain syystä tykkään 
tuosta sinisestä, mutta vain pieninä annoksina.

Olkkarin maton olen päättänyt
pistää kirppikselle ja tilalle
voisi hankkia jonkun kesäisemmän
ja vaaleamman maton.
Tuo nykyinen mustavalkea Nami-matto
on liian levoton ja jotenkin
tekee olkkarista pienemmän oloisen.


Peikonlehti on kasvanut
mukavasti ja sillekin pitäisi
vaihtaa mullat ja isompi suojaruukku.
Yhteenmuuton myötä olkkariimme
tuli suurempi tv-taso miehen kotoa ja 
näin ollen Annon meriheinäkori päätyi
parvelle. Korissa on aiemmin
säilytetty huopia ja tyynyjä,
mutta laitoinkin peikonlehden
koriin. Nyt vallattomat oksat 
kestävät vähän paremmin kuosissa
isommassa korissa.  


Mustan tv-tason päälle 
ei ole oikein tuntunut löytyvän
mitään sopivaa esinettä.
Instagramissa on vilahdellut
monissakin kotikuvissa tuo ihana
ruotsalainen Cooee designin pallomaljakko.
Ihastuin maljakkoon itsekin
täysin ja kotiutin meille suurimman
maljakon valkoisena.
Pallomaljakko on posliinia ja sitä
myydään eri väreissä, mm. valkeana,
mustana, harmaana ja vaaleanpunaisena.
Maljakko sopii hyvin mustalle
tasolle. 


Minä jatkan taudin potemista
sohvalla ja pohdin pihaideoita.

Mukavaa päivää! 




2 kommenttia:

  1. Wautsi miten kiva tyyli, voisin sanoa että tyylimme kohtaavat jollain tavoin. Pidän itsekkin puusta ja sen rosoisuudesta, johon tykkään yhdistää sitten raikkaita pintoja ja elementtejä. Löysin blogisi ihan spontaanisti eilen illalla instagramista ja palasin uudelleen katsomaan kuviasi,jään seurailemaan innolla tulevia postauksiasi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mukava kuulla, että tykkäät :) Tervetuloa mukaan! :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)