maanantai 10. heinäkuuta 2017

Sadon ensimmäiset herkut


Mukavaa uutta alkanutta viikkoa!
Kesäloma senkuin lähenee, 
enää pari työvuoroa ja 
torstaina se kauan odotettu
loma sitten alkaa! 

Odotan lomalta ehkä
eniten sitä, että ei ole
kiire mihinkään. Saan rauhassa
nyppiä kasvimaata ja
 saamme nukkua pitkään ja
leikkiä kotona. 
Lauantait menevät 
pääosin kuvausten parissa, mutta
muuten ei ole mitään aikataulutettuja
suunnitelmia. 

Eilen kävimme nyppimässä
kasvimaata, koska retiisit
ovat paisuneet niin isoiksi,
että niitä sai jo nostaa ylös.
Porkkanatkin täytyisi
taas harventaa.



Salaatti alkaa kasvaa
kivasti ja kovasti tekisi 
jo mieli kurkistaa, ovatko
perunat kasvaneet.
Tänä kesänä saamme myös
mansikoita, sillä raakileita
on reilusti. Viime kesän sato
oli kuitenkin huikeat kolme mansikkaa 😂
Tänä kesänä saamme ehkä ainakin kuusi
punaposkea. 


Metsämansikat kasvavat olohuoneemme
ikkunan alla ja myös kasvimaalla, 
jonne niitä viime keväänä siirsimme.
Olemme jo popsineet kypsiä metsämansikoita
jonkin verran ja lisää on tulossa.
Tänä kesänä meidän ei ilmeisesti
tarvitse kilpailla marjoista rastaiden kanssa,
sillä viiksiniekat ovat pitäneet 
näköjään huolen, että rastaat
ruokailevat jossain muualla kuin meidän pihassamme.
Ainakin yhdestä mustarastaasta ne olivat
jo tehneet lesken... 


Viime viikolla kävimme
Sirkus Finlandiassa tyttöjen, 
veljeni vaimon ja veljenpojan kanssa. 
Ensimmäiset varsinaiset lomasuunnitelmat
toteutuvat perjantaina kun
lähdemme kaverini kanssa Ikeaan 😄
Lauantaina olisi luvassa
jälleen häähumua kuvausten merkeissä.
Maanantaina olisi tarkoitus
lähteä tyttöjen kanssa käymään
Helsingissä ja torstaina 
menemme moikkaamaan kummipoikaani
ja heidän perheensä uutta vauvaa 💕

Oikein mukavaa 
uutta kesäistä viikkoa! 


4 kommenttia:

  1. Oi miten ihana kun teillä on oma kasvimaa <3 hyvää lomaa jo etukäteen toivotan!

    VastaaPoista
  2. Retiisi on otettava pienenä pois, meillä ainakin tulee helposti madonreikiä.
    Isäntä kylvää aina vähän väliä uusia, koko kesä on tuoretta syötävää.
    Meilläkään ei olla vielä saatu omasta maasta perunoita.
    sulla on mehevän ja rehevän näköistä puutarhassasi.
    Metsämansikat on mahtavan makuisia, meillä on hyvin vähän, mutta puutarha mansikkaa meillekin tulee hyvin. Katsotaan jääkö pieneksi, kun on vähän satanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin isoimmissa retiiseissä oli vähän madonreikää. En ole itse kokeillutkaan retiisiä aiemmin, mutta varmasti ensi kesänäkin sitä tulee kasvatettua.
      Toivotaan teillekin hyvää satoa! :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)