maanantai 20. marraskuuta 2017

Joulu hiipii kotiin


Mukavaa maanantaita! 
Minulla on niiiiiiin hyvä fiilis,
kun pääsen jo puuhaamaan 
kaikkea. Olen parin päivän
aikana laitellut vähän
kotiakin joulukuntoon 💕

Olimme viikonlopun
miehen kanssa kaksistaan ja 
kävimme lenkillä ja teimme hyvää ruokaa.
Pari lasillista loistavaa
rieslingiä kruunasi viikonlopun 💕
Enpä ollutkaan edes maistanut
viiniä moneen kuukauteen 
vahvojen mömmöjen takia ja 
kylläpä se maistuikin hyvältä 😄






Laitoin valotähdet ikkunoihin
jo jonkin aikaa sitten, mutta
viikonloppuna vähän
fiksailin kotia.
Aiempina vuosina tuo toinen
valotähti on ollut keittiönikkunassa,
mutta nyt en ollut siihen tyytyväinen. 
Tähti oli liian suuri ikkunaan
eikä se sopinut verhokapan kanssa yhtään.

Valotähteä ei myöskään voinut
polttaa öisin, koska sen valo
loisti meidän makkariin, joten 
se tuntui vähän turhalta keittiössä.
Olkkarissa on tarpeeksi valoja,
varsinkin sitten kun kuusikin sinne 
tuodaan, joten veinkin toisen valotähden 
leikkihuoneeseen, jossa se saa 
rauhassa loistaa. 

Kävin eilen illalla hakemassa 
metsiköstämme männynoksan 
maljakkoon. 
Minun pitäisi kaivella 
suuri joulukoristelaatikko
vaatehuoneesta, mutta siihen 
saatan vielä ehkä tarvita vähän apua 😄


Kotimme jouluilme 
alkaa olla melkolailla 
valmis, joulukuusta ja joulukukkasia
vaille toki. 
En ole vielä varma, 
vaihdanko jouluisempia tyynynpäällisiä, 
mutta onhan tässä vielä viisi viikkoa aikaa 😊

Mukavaa uutta viikkoa! 






11 kommenttia:

  1. Oi, miten kaunista ja jouluista teillä on. Meillä ei vielä joulua ole kovasti esille nostettu. Jos ennustettu lumisade saapuu tällä viikolla, ehkä sitten innostun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Meilläkin on nyt pari päivää taas ollut maa valkeana, joten joulufiilis taas nosti päätään, mutta nähtäväksi jää kuinka kauan tämä valkea maisema taas pysyy... :D

      Poista
  2. Oi miten voikin olla kaunista♥ Upea koti, niin paljon ihania yksityiskohtia! Ei menekkään kuin hetki kuin ollaan jo alustunnelmissa oikein todenteolla..Mukavaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Aika on kyllä hujahtanut nyt niin nopeasti, että melkein säikähdin kun tajusin, ettei jouluun oikeasti ole enää kauaa :D Mukavaa uutta viikkoa sinullekin! :)

      Poista
  3. Teillä on kyllä tosi kaunis ja tunnelmallinen koti. 😍 Mä laitoin eilen pihalle pienen kuusen ja siihen valot, sisältä vielä puuttuu. Pitäisi ensin siivota kunnolla. 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Itsekin olen haaveillut ulkokuusesta, mutta havurivistö jäi istuttamatta tänä syksynä pihalle :D Ehkä sitten keväällä terveemmällä selällä :D

      Poista
  4. Siis..minä en voi ku ihailla teijän taloa. Niin selkeä ja harmooninen,lämmin koti. Laitatteko joka vuosi oikian kuusen vai teko-sellaisen? Meillä on 120cm tekokuusi ja paljon kuusenoksia maljassa tuoksua antamassa. Kivoja talvipäiviä ja paranemisia. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Meillä on ollut jo muutaman vuoden ajan oikea kuusi :)

      Poista
  5. Ai että miten harmooninen, ihana unelma koti Teillä on. Tuo hirsi seinä on aivan mahtava! Niin älyttömän kaunista, kuin luonnossa konsanaan! <3

    VastaaPoista
  6. Nice coffee table!

    https://dinamighty.com/

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)