perjantai 15. joulukuuta 2017

Luukku 15: Joulun odotus


Joulukuun viidestoista päivä.
Joulun odotus on edennyt jo
yli puolen välin.
Aika tuntuu hujahtaneen
ohi ilman, että olen kertaakaan
ehtinyt pysähtyä nauttimaan 
jouluisesta fiiliksestä
sen enempää. 


Vaikka olen vielä sairaslomalla,
parin viime viikon ajan
päivät ovat olleet täynnä
kaikenlaista ohjelmaa.
On ollut mm. lasten joulujuhlia,
harrastusten esityksiä,
olemme käyneet moikkaamassa
sukulaisia ja olen 
koittanut saada joululahjoja 
valmiiksi jne. Arkemme on ollut
varsin hektistä miehen 
töidenkin puolesta ja 
oma selkä ja oma työ ovat 
aiheuttaneet vähän päänvaivaa itselle.



Tänään lähdemme
miehen kanssa kaksistaan 
Helsinkiin viikonlopuksi. 
Koko syksy on mennyt lähinnä
sairastellessa, joten on todella 
ihanaa päästä yhdessä rentoutumaan 
ja nauttimaan vain yhdessäolosta. 
Odotan suunnattomasti joulua,
jotta saisimme koko perhe
pysähtyä edes hetkeksi,
mutta sitä ennen 
pysähdymme miehen kanssa
kahdestaan pariksi päiväksi 💕

Toivon sinulle 
stressitöntä joulun odotusta! 💕



1 kommentti:

  1. Siis voi että kuinka kaunis koti teillä onkaan, aivan ihana! Tsemppiä selän kanssa ja niin ihanaa Helsinki-viikonloppua ♥ https://soitgoes-diary.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)