Pysytään kotona


Mukavaa sunnuntaita! 
Viimeiset pari viikkoa
ovat olleet sangen poikkeuksellisia
ja viikon alkupuolella tapahtui
jotain historiallista, kun
Suomen hallitus julisti
poikkeusolot Suomeen ja 
ilmoitti valmiuslain käyttöönotosta.
Suomessa on viimeksi eletty
poikkeusoloissa sota-aikana,
joten tuntuuhan tämä hitusen oudolta
- vaikkakin nyt puhumme täysin erilaisista
poikkeusoloista 
kuin kahdeksankymmentä vuotta sitten.

Mietimme miehen kanssa, että
meidän lapsemme elävät
poikkeusoloaikoja kuten omat 
isovanhempamme lapsuusaikanaan.
Omaan lapsuuteemme kuuluivat toki
90-luvun lama (vaikka se ei omalta osalta 
meitä juuri koskettanutkaan) ja 
terrorismin leviäminen 2000-luvun alussa
WTC-iskujen myötä,
mutta ei mitään tällaista. 
Nyt omia lapsiamme koettelee
ilmastonmuutos ja nyt esimerkiksi
Koronaviruspandemia,
joka tuskin lienee ainoa uusi virus 
tulevaisuudessakaan. 

Lapset ovat etäopetuksessa 
ja mies etätöissä kotona. 
Tytöt ovat opiskelleet hienosti ja 
ahkerasti. 
Meillä kotiopiskelu on sujunut hyvin ja
mutkattomasti (tai on ainakin 
tähän asti sujunut 😂) ja kotoa löytyy 
opettajakin omasta takaa, mutta 
monissa perheissä etäopinnot 
tuottavat varmasti paljon tuskaa ja päänvaivaa.
Omat työt eivät pysähdy eikä
niitä voi etänä tehdä 
- olemme kuin se Titanicin bändi,
jotka soittivat loppuun asti 
kun laiva upposi. 



Vietän itse kotona paljon
aikaa vapaapäivinäni muutenkin,
joten itselle tämä kotosalla oleilu 
ei ole ollenkaan paha juttu. 
Eikä se kyllä pitäisi olla kenellekään
- varsinkaan tässä tilanteessa,
kun se on ainoa keino suojata itsensä
ja muut ihmiset. 
Olen toki huolestunut monien 
pienyrittäjien puolesta ja itselle
jo itsestäänselvyys eli paikallisten ja 
pienten yritysten tukeminen, tulee 
olemaan entistä suuremmassa roolissa.

Luonto ja sen tärkeys korostuvat
varmasti näinä aikoina paljon.
Ulkoilijoita on ollut liikkeellä
paljon ja koen olevani etuoikeutettu,
kun saamme asua luonnon ja metsän keskellä.
Maapallo ja luonto varoittivat meitä nyt
rajusti, että sen kantokyky alkaa olla täysi.
Nyt luonto saa hetken puhdistaa keuhkojaan 
ja toivottavasti jokainen oppii tänä aikana
arvostamaan luontoa ja sen mahtia. 



Terveydenhuolto on varautunut
todella hyvin tilanteeseen ja 
hallitus tekee kaikkensa ihmisten
hyvinvoinnin vuoksi - ei kiusallaan -
joten kunnioitetaan näitä toimenpiteitä
noudattamalla annettuja ohjeita ja 
suojelemalla näin muita ja itseämme. 
Minä ja tuhannet muut kollegani
altistamme itsemme ja perheemme
joka päivä alttiiksi tuolle 
näkymättömälle uhkalle, joten
kunnioitathan myös meitä ja muita
työssä olevia (esim. kaupan henkilökuntaa) 
pysymällä siellä kotona
- varsinkin sairaana! 

Kaikki varautuminen tuntuu turhalta,
jos ihmiset edelleen toimivat itsekkäästi 
ja ajattelevat vain omaa napaansa. 
Sota-ajan poikkeustilasta poiketen
nyt olemme sentään kodeissamme turvassa,
sota-aikana kotikin saattoi tuhoutua.
Pestään käsiä ja pysytään
terveinä - ja sairastetaan 
mahdollisimman paljon siellä
kotona! 
Tsemppiä kaikille, 
kyllä tästä yhteistuumin selvitään 💛




Kommentit

  1. Kotona täällä ollaan, pari viikkoa mennään näillä ruokaostoksilla jotka ostin juuri kaupasta.
    Ei muuta kuin pestään käsiä, hyvää jatkoa myös sinulle sekä turvattua oloa.

    VastaaPoista
  2. Voimia ja terveyttä myös sinulle ja perheellesi ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mukavaa, että vierailit blogissani. Kommenttisi ovat tervetulleita :)