torstai 29. kesäkuuta 2017

Kesäkuun loppu


Mukavaa kesäkuun 
viimeistä viikkoa!
Niin se kesäkuukin alkaa
olla eletty. Itse odotan lomaa
kuin hullu kuuta. 
Pari viikkoa pitäisi vielä 
jaksaa töissä. Tosin onneksi 
näin päin, monilla kollegoilla
kesäloma on jo kokonaan ohi.

Juhannus meni kotosalla
miehen kanssa vallan rauhallisissa
merkeissä syöden, saunoen ja 
huilaten. Sen verran ahkeroimme,
että pystytimme tyttöjen 
leikkimökin kattoa vaille valmiiksi.
Olisimme tällä viikolla maalanneet mökin
tyttöjen kanssa, mutta 
sadepilvet ovat olleet eri mieltä...
Mökki on ollut ahkerassa käytössä
siitäkin huolimatta, 
että se onkin vielä tyhjä.



Juhannusruusutkin kukkivat 
kauniisti ja kasvimaakin
näyttää vallan mukavalta. 
Ensimmäiset harvennukset
on jo tehty ja porkkanat pitäisi
harventaa jo uudelleen. 


Viikonloppuna alkavat myös
tämän kesän hääkuvaukset,
joten vapaa-ajanongelmia tuskin
tulee kun kaikki pihahommatkin
ovat vielä ihan rempallaan.
Ihmeempiä lomasuunnitelmia ei ole,
mutta suuntaamme tyttöjen kanssa
joku päivä Helsinkiin ja asuntomessuilla
täytynee käydä, kun ne nyt ovat 
melkein nurkilla 😊

Tänään vihdoin paistaa 
aurinko ja meillä on tytön
kanssa vapaapäivä. Lähden niittämään
nurmikkoa ja päivällä lähdemme
käymään Kansainvälisillä markkinoilla,
jotka ovat taas Lappeenrannan Satamassa. 

Mukavaa heinäkuun vaihdetta! 


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Villejä lupiineja


Mukavaa juhannusviikkoa!
Kesäkuukin on ehtinyt jo
yli puolenvälin.
Talonmaalaus ja pihahommat
ovat vaiheessa kun tuntuu,
että jokainen vapaapäivä on 
ollut sadepäivä 😅

Kesälomaa odotellaan
kovasti ja vajaan
kuukauden päästä se
loma alkaisikin 💕

Kielot kukkivat
kylmän kevään ja alkukesän
vuoksi vähän myöhässä ja
vasta lauantaina keräsin niitä
lisää maljakkoon. 
Tänä kesänä saamme
tyytyä vain kielojen tuoksuun,
kun kotipihan sireenit eivät
kukkineet ollenkaan. 
Leikkasin sireenipensaat
viime syksynä kokonaan 
maan tasalle, kun ne olivat
niin huonossa kunnossa, joten
nyt voi mennä useampi kesä,
ennenkuin niihin kukkia ilmestyy.
Tosin eipä niissä viime kesänäkään
ollut kuin muutama hassu kukkanen 😂






Myös lupiinit ovat alkaneet 
kukkia. Kasvimaan ja puuliiterin
välissä meillä on valtavasti 
sinisiä lupiineja. 
Olen haaveillut kasvihuonetta
tuohon kohtaan, mutta tajusin, 
etten halua hävittää kauniita
lupiineja. 
Täytynee askarrella kasvihuone
sitten vähän lähemmäs nurmikkoa,
jotta lupiinit jäävät sen taakse 😄


Juhannus onkin itselläkin
vapaa ja lapsetkaan eivät ole kotona.
Saamme olla miehen kanssa kaksistaan 
pari päivää 💕
Katsotaan, mitä keksitään 😊
Oikein mukavaa juhannusta! 

Kulta toi eilen töistä tultuaan kukkakimpun kiitoksena siitä kun olen niin ihana 💕



torstai 8. kesäkuuta 2017

Paluu arkeen


Kesäisen lämpöiset terkut!
Viime viikon loppupuoli
meni aikalailla juhlan
merkeissä. Omat synttärit 
(niissä nyt kyllä ei enää ole 
juurikaan juhlimista) tuli vietettyä
ja ensimmäinen vuosipäivä 💕
Juhlan kunniaksi olimme
parin päivän reissussa Tampereella.

Täytyy mainostaa loistavaa
ravintolaa! Eli jos poikkeat
Tampereen suunnilla, suosittelen
ehdottomasti käymään 
2h+k ravintolassa! Ruoka oli varmaan
parasta safkaa ikinä. 
Söimme Näsijärven kuhaa ja
tämä kyllä peittosi jopa
viime kesänä Vaasassa syömämme
loistavat ahvenet.
Ravintola löytyy Tampereen ytimestä
Aleksanterinkadulta. Pöytävaraus
kannattaa toki tehdä. 


Tämä kesäkuun eka viikko
onkin mennyt töiden ja 
sairastelun merkeissä. 
Reissusta löysin 
kotiin ihanan huovan Tigerista 💕
Ja hei - se on taas sininen.
Ostin myös pari viikkoa sitten
tuon Iittalan Suomi100- kastehelmi
tuikkukupin sinisenä



Muuten kodin sisustus 
on taas jäissä kun suurin osa
kotona vietetystä vapaa-ajasta
menee ulkona puuhaillessa.
Ehkä sisustuskärpänen puree
taas syksyllä. 

Mukavaa ja lämmintä
kesäpäivää!